maanantai 29. kesäkuuta 2015

Miss Serbian polttarit


Mun ikimuistoinen polttaripäivä lähti käyntiin lauantaina 6.6. En tiennyt polttaripäivästä varsinaisesti etukäteen mitään, paitsi sitä edeltävän viikon aikana aloin itsekseni mietiskelemään kun Ana ja Heidi ramppas koko ajan salamyhkäisesti yhdessä, että nyt saattaa olla jotain nuotiosalaisuuksia meneillään.. Ja niinhän heillä olikin, majesteettiset kujeet mielessä mun varalle. 
Aamulla mä sain maailman ystävällisimmän herätyksen; Heidi ja Ana toi suklaaseen dipattuja mansikoita suoraan sänkyyn. Kyllähän sitä pasmat vois mennä pienemmästäkin sekaisin. Sit mut passitettiin suihkuun (''täytyy mennä pestämään'' sanoin Analle pienempänä lapsuusvideossa xD) ja siellä oli kaunis kynttilämeri ja ruusun terälehdet odottamassa mua. ♥
Mulla ei oo valitettavasti piknikkiä edeltävästä välivaiheesta kuvia nyt saatavilla, mutta sallikaa mun kertoa tää omin sanoin.. :'D ELI, suihkunraikkaana turbaani päässä astelin aamupalapöytään ja mua kohdeltiin kuin prinsessaa. Söin mm. hyvää jätskimäistä pirtelöä ja edelleen niitä mansikoita. Suihkussa ollessani muuten luulin, että saunassa on mun Espoon kaverit kohta tyyliin yllättämässä mut tai et mua salakuvataan. Vähän kuikuilin ympärille ja naurahdin omalle mielikuvitukselleni ja sille epätodelliselta tuntuvalle tilanteelle. Ei tarvinnut mennä edes töihin!!
Mun kynnet lakattiin, hiukset kiharrettiin, meikattiin, mun biisitoiveita jopa kuunneltiin.. Hahah, ei yksinkertaisesti tarvinut murehtia tai tehdä yhtään mitään. Lopuksi mut vietiin kokovartalopeilin eteen ja käskettiin avata silmät. ''MIKÄ SÄ OOT??'' ''KERRO MITÄ SÄ ESITÄT?'' Menin ihan kauhusta sekaisin; ''Ööö oonko mä joku prinsessa?? SUOMI-TYTTÖ''.. *pitkä hiljaisuus*.. MISS SERBIA! En noteerannut aluksi ollenkaan tuota punaista toppia ja että noista väreistä tulee Serbian lipun värit. Morsiamelta oltiin siis hemmoteltu pehmytaivot pihalle, kun ei oikeen heti klikannu.
Lähdettiin side silmillä kohti Kyrönjoen rantaa ja kierretiin muutama Ilmajoen kylärinki ja sain osoittaa ohikulkijoille juhlahumua, kyläraitti oli kyllä tyystin hiljainen.. Aluksi pelkäsin kun kuulin jotain miesten ääniä/naurua, että nyt mua viedään ja lujaa johonkin futispeliin cheerleaderiksi. HUH, onneksi ei. :'D
Heidi, mun yksi kolmesta kaasoistani Anan ja Nean lisäksi! ♥
Ja kun päästiin piknik- alueelle, mä sain nostella erinäisiä paperilappuja ja arvata niihin kirjoitettujen vihjeiden perusteella, että keitä kaikkia läheisiä mun selän takana häärää... Kaikista hauskinta oli, että omien serkkujeni kohdalla teki kaikista tiukinta - Jose ja Jemina oli keksinyt ihan ihme vihjeet näin jännityksissä ja suorituspaineissa ymmärrettäväksi. Oli ihana saada halata jokaista ihmistä yksi kerralla, vitsi siinä hetkessä oli jotain niin ainutlaatuista tunnelmaa. Sit mun ystävät oli leiponu ja kokkaillu vaikka ja mitä nannaa, TV. Halajan vieläkin noita muffinseja. Lopuksi kaasot veti ohjelmanumerona tosi hauskan pantomiimi-leikin, missä mä sain arvailla mitä mun ''alamaiset'' XD esittää. Se oli leppoisaa.
Piknikin jälkeen mua kyyditettiin Seinäjoen keskustaan, eli suoraan suomeksi sanottuna nolaamaan itseni keskellä kirkasta päivää. :D Jonkin verran kauhistutti kun näin kuinka vetäytyviä ohikulkevat ihmiset oli, mutta lähdin tositoimiin rohkealla asenteella ja sain mm. sitoa tuntemattomien kengännauhoja, halailla, kysellä avioliittovinkkejä, pyytää nimmareita yms. Osa ihmisistä oli täysillä heti mukana ja toiset oli selvästi ''ärsyynnyksissä.'' Esim. yksi nuorehko mies ei suostunut kirjoittaa mulle leikkimielisesti nimmaria ja oli niin ylimielisen oloinen, tää tuntuu siksi vähä ihmeelliseltä koska itse oon semmonen ihminen että ymmärrän huumoria enkä ota elämää niin vakavasti. Mutta toisaalta, eipä saa tollaisen takia ketään tuomita. Yksi mies antoi tärkeimpänä avioliittovinkkinä sen, että: ''Oo vaan hiljaa''. xD Yhden ihanan mummon kommentti jäi eritoten mieleen, hän sanoi että: ''Riidelkää yhtä paljon mutta eri aikaan''. Tossa lauseessa piilee viisaus.
Seinäjoki reissun jälkeen läksittiin leikkimään värikuulasotaa. Ai että se olikin mielenkiintoista, tuli oikeesti semmonen pieni sodantuntu, että nyt ollaan ihan tositoimissa.. :'D Pakko päästä joskus uusiksi kokeilemaan ja päästä yli nössöyden viitasta.. Se nimittäin vähän sattuu kun se kuula osuu iholle, mut ei nyt mitään törkeitä. Kannattaa ehdottomasti kokeilla. :)
Melkein koko polttariporukka, kuvasta puuttuu myöhemmin tulleet 
Veera, Emma, Oona ja Mirka. ♥
Värikuulasodan jälkeen pääsin kokeilemaan ratsastusta (alempana siitä kuvaa) ja sen jälkeen tultiin meidän mökille nauttimaan loppuillasta. Koko mökki oltiin laitettu niin hienoon kuntoon ja koristeltu Suomen ja Serbian lippujen kera. Much love.
Vartalon tunnustelua.... Pieleenkin meni. Veerahan se siinä. 
Siskokset ♥
Tää menee vähän väärässä järjestyksessä, mutta ennen mökille menoa pääsin kokeilemaan ekaa kertaa elämässäni kunnolla ratsastusta. Ja voin kyllä kertoa, että tää oli jännällä tavalla yksi kivoimmista kokemuksista. Opin jopa ensikertalaisena vähän ravaamaanki, jes, tunsin itseni niin tosi hyväksi, koska ennemmin oon jopa vähä pelännyt hevosia. Nyt voin vähän ymmärtää paremmin hevosiin hullaantunteita ihmisiä! Ratsastus oli kaikin puolin hyvin miellyttävä kokemus. ♥
Morsiussaunan jälkeisiä tunnelmia. Nea ja Heidi löylytti mua oikeen kunnolla, sain mm. hunajasta, jauhoista, kananmunista itseeni osumaa. Ja hyville ja pahoille vihdoille pistettiin kyytiä. Ette arvaa miten koppurassa mun hiukset oli noista kaiken maailman sörsseleistä ja pörsseleistä. Vanhan kansan mukaan kananmuna hoitaa hiuksia? No ei ainakaan mun kohdalla tuntunut kauheen balsamöljymäiseltä.. :D Mutta tyydyin kohtalooni ja näin oli hyvä.

Kiitos vielä jokaiselle, jotka olitte mukana polttareissa ja niiden järjestämisessä. En olisi ikinä uskaltanut haaveilla näin yksityiskohtaisista polttareista, tarkoitan että eniten olin yllättynyt siitä miten paljon eri juttuihin oltiin kiinnitetty huomiota ja tekemistä oli ihan koko päivälle. Ootte rakkaita! ♥ 6.6.2015 ei unohdu.

- Ina

P.S. Oon tällä hetkellä Espoossa Nean luona ja huomenna meidän lento lähtee kohti Kroatian Splitiä. Lähdetään siis interreilaamaan vähän yli 3 viikoksi ja paluulento on Suomessa 23.7. Hyvin pienellä todennäköisyydellä pystyn reissun aikana instagramia kummempaa päivittää, joten toivottavasti ymmärrätte sen hyvin. Jälkikäteen luvassa on mitä mainioimpia postauksia. Nauttikaa kesästä ihmiset. Älkää viettäkö aikaa liikaa tietsikan/puhelimien äärellä, elämä on tässä ja nyt. Jokainen hetki on arvokas.

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Mitä mulle kuuluu vuoden jälkeen?


Siitä on melkein tasan vuosi vierähtänyt, kun kirjoitin kyynel silmäkulmassa Ina's lifestylen viimeisen jäähyväispostauksen.

Vaikka haikein mielin jätin taakse rakkaan blogini - blogini mihin oli punottu nuoruuteni voimallisimmat hetket ja pisarainen osa sydämen suurimpia salaisuuksia - tiesin, että tein oikein. Sitä valintaa kutsutaan luopumisen valinnaksi, jokin asia on tullut pisteensä päähän ja on aika katsoa mitä muuta ympärillä oleva maailma on tarjota tähän elämää kaksin käsin hamuavaan nuoreen naiseen. Halusin keskittyä ''oikeaan'' elämään, en siihen elämään mitä minun täytyi tuoda julkisesti tarjottimelle. Olin kasvanut blogiini kiinni ja se minuun. Ja tää yksi blogiton vuosi teki todella paljon ihmeitä. Elämässäni on tapahtunut suuria muutoksia.

.. Minusta tuli ylioppilas, oikeen Gaudeamus Igitur teille kaikille vaan! Valmistuin itsenäisyyspäivänä 2014, mutta viralliset ylioppilaskuvat ehdin nappasta juuri viikko ennen tämän kevään ylioppilaiden kukkaan puhkeamista.. Eli tää Ina ei oo pohjimmiltaan miksikään muuttunut. Sama hepsankeikka ja höpsäntuura täällä ihmettelöö maailmaa.
.. Tutustuin mahtaviin ihmisiin, mm. pikkuserkkuuni Roosaan. Verisukulaisuuden lisäksi tästä ihmisestä on tullut mulle todella rakas ja tärkeä ystävä. Jutellaan aina syvällisiä ja psykologis-analyyttis-geeniparit taitaa olla meillä prikuulleen samat. Love you girl.
... Menin kihloihin!! Kyllä, 19-vuotiaana ja selvinpäin. :'D Heitetäänpäs vähän vitsiä vakavasta aiheesta, ei vaan mutta siis tosi on että aikamoisia tilastollisia poikkeamia varmaan ollaan Suomen mittakaavassa, kun näin nuorena kihlauduttiin (eikä vielä ehkä sekään) vaan että ollaan ottamassa suuri askel eteenpäin yhteisessä elämässämme menemällä kesällä naimisiin. ♥ Sanomattakin selvää, että oon ihan äärettömän onnellinen, että oon tässä kyseisessä elämäntilanteessa Samulin kanssa. Heti alkuseurustelusta lähtien meille molemmille alkoi valjeta, että tää ei oo mikään keponen juttu vaan oikeesti halutaan toinen toisistamme vielä enemmän olemalla se tulevaisuuden elämänkumppani ja puoliso. Haluan oppia rakastamaan toisen heikkouksia yhtä paljon kuin niitä vahvuuksia. Haluan tehdä mitä sydän sanoo, liikaa miettimättä sitä mitä yhteiskunnalliset normit meiltä odottavat. Vaikka avioliitto ei ole vaaleanpunainen shampanjapullo kuplivassa poreammeessa tai hekumallinen hyvän fiiliksen jatkumo - se ei tarkoita sitä, että rakkaus olisi epäonnistunutta tai se olisi paskempaa kun romanttisimman rakkausleffan tähdellisimmässä trailerissa. Rakkaus on tunteiden lisäksi myös päätös, päätös rakastaa toista

Jos jotain oon konkreettisesti todeksi oppinut kuluvan vuoden aikana, on se, että meistä kukaan ei voi elää elämää toisen puolesta. Kukaan toinen ihminen ei voi kantaa tai viedä sun tuskaa pois, kukaan toinen ihminen ei voi elää sun ainutlaatuista elämää sun puolesta, kukaan ihminen ei tee niitä valintoja mikä sun on itse kohdattava. Aluksi kihlautumisen jälkeen ajatukseni harhailivat jopa liikaa siinä, että mitäköhän muut ihmiset tuumaa ja mitäköhän ne ajattelee. Toki me kaikki ihmiset (minä mukaanlukien) ollaan luonnostamme jonkin verran uteliaita, eikä se välttämättä aina ole kauhean negatiivinenkaan asia. :) Itse en ainakaan usko, että meidän tai kenenkään muun onni on keltään muulta pois - päinvastoin! Me voidaan vaan levittää onnea, hyväntuulisuutta ja kunnioitusta jokaista yksilöä kohtaan olemalla perusystävällisiä ja kohteliaita. Onneksi tajusin jossain vaiheessa, että nyt ajattelut sikseen Ina - munhan täytyy nauttia elämäni parhaimmasta ajasta ja kihelmöivästä odotuksesta täysin rinnoin. 

... Parhaan ystäväni Heidin ylppäreitä juhlittiin myös tänä kesänä. Itseasiassa kaksoistutkintoa, not bad. ''Kivi, paperi sakset'' arvatkaa mikä tamine näistä kolmesta löytyi mun ja Anan tekemästä onnittelukortista? ;-)
... Yksi mullistavimmista asioista oli myös tulla tädiksi ja kummitädiksi rakkaalle Ester Alice Juhontyttärelle 21.10.2014. Sanat ei riitä kuvaamaan, miten paljon tuota pikku-pupusta rakastan. On ollut ihanaa, kun lähipiiriin on syntynyt vauvoja. Saa hoitaa, hoivata ja lässyttää loputtomiin vauvakieltä..
Viime kevät (vaikka syksyaiheisen kuvan tähän havainnollistamaan valitsin) oli opiskelun täyteistä aikaa. Hain ensimmäistä kertaa korkeakouluhaussa ja hain OKL:n eli luokanopettajakouluun. Kävin VAKAVA- valmennuksessa Ilmajoella EP:n opistolla, mikä oli todella hyvä ja hyödyllinen kaikin puolin. Aivan ei kuitenkaan pisteet riittänyt pääsykokeista seuraavaan vaiheeseen (pistettä vaille Rovaniemen yliopiston 2. vaiheeseen pääsy, mutta ehkäpä se oli näin tarkoitettu 8D) eli soveltuvuuskokeisiin, joten ensi vuonna aion hakea entistä motivoituneempana jatko-opiskelemaan. En ollut kamalan pettynyt, sillä tiedän että monet yrittävät hakea yliopistoon useampia vuosia, joten uskonn että mulla on hyvät potentiaalit vielä päästä joskus elämässäni lukioasteesta eteenpäin. :''D Tampere olisi ihan unelmakaupunki asua ja opiskella, joten sinne pyrin sitten uusiksi ensi keväänä. Tämän hetken suunnitelmissa olisi mennä suorittamaan kasvatustieteen perusopinnot Ilmajoen EP:n opistolle. Odotan sitä innoissani, sillä pääsin jo opiston makuun viime keväänä ja vaikka opiskelu tulee olemaankin rankkaa/paljon aikaa vievää, niin ainakin sain unelmiin tähtäävän tarkoituksen ensi vuodelle. 
Kuvasatoa Instagramin maailmasta. Rakkaita ihmisiä, yksiä lemppari Raamatun paikkoja, Interrailing- suunnitelmia (lähtö lähestyy, 30.6 lento Kroatiaan). Liikaa jännittäviä asioita tapahtumassa.. Reilistä myöhemmässä postauksessa lisää!
Mun kaasot ja muut läheiset järjesti mulle maailman parhaimmat polttarit muutama viikonloppu takaperin. AI että, tää päivä ansaitsee kyllä ihan oman postauksensa. ♥

Tää päivä on ollut tunteita täynnä, sillä työpäivän päätteeksi mentiin katsomaan mun ja Samulin tulevaa kämppää paikan päälle ja saatiin kirjoitettua vuokrasopparit puhtaaksi. Jippii! Pääsen muuttamaan vihdoin ja viimein omilleni, ei siihen mennytkään kun se 20 vuotta. :D Mulla onkin tänä lauantaina 20v synttärit, oonko mä muka jo niin ''vanha''. Vaikka tiedän että oonkin forever young, haha. Aloitin kuitenkin entisen blogini 14-vuotiaana.. Johan on lystikästä.

Vitsit! Pian mä painan ''Julkaise''- nappia ja kyllä mua ehkä hiukan jännittää, että mikä teidän lukijoiden vastaanotto on. Muutin blogini nimen Inaseksi, sama nimimerkki kun mulla on instagramissakin käytössä. Haluan jonkinmoisen pesäeron kuitenkin vanhaan blogiini, siksi mulla on vanhoista postauksista näkyvillä vain tuo viime kesän jäähyväispostaus.

En uskalla yhtään sanoa, mitä haluan blogiltani ja kuinka usein tänne tulen kirjoittelemaan; tämä onkin yksi kriteeri, että mua ei ala ahdistamaan ainakaan näin alussa liialliset suorituspaineet tänne kirjoittamisen suhteen. Aion ottaa rennosti ja toivottavasti se huokuu ruudun toisellekin puolelle, tottakai nautin ja tykkään kirjoitella elämän syvällisyyksistä edelleen, mutta uskon löytäväni hyvän balanssin tähän koko touhuun ajan kanssa. ♥ Tuntuupas kyllä vapauttavalta purkaa sydäntä näin tekstin muodossa, en muistanutkaan miten terapeuttista tämä oli.. Kiitos ja kuitti!

Rakkaudella, Ina