maanantai 6. maaliskuuta 2017

Ajatuksia sydämeltä

 Mitä mulle ihan oikeasti kuuluu? Kerrataanpas viime kuukauden saldo.
 Minusta tuli tuplatäti maailman suloisimmalle tyttövauvalle. Hänellä on äitinsä kaltaiset, bambimaiset mantelisilmät sekä pitkät pianistin sormet. Suuri etuoikeus ja ylpeys omata niinkin arvokas titteli, kuin tädin titteli. Tänäänkin sain pitää sylissä pientä tuhisevaa nyyttiä ja hassutella 2,5v kikkarapään kanssa. Oltiin äidin kanssa vaunulenkillä ja ainakin Pirkkalassa aurinko paistoi valtoimenaan. 
Viime kuussa varmistui, että lähden tämän kuun lopussa aktiomatkalle Albaniaan, Tiranaan. Oon ihan huisin innoissani tästä mahdollisuudesta. Ollaan kerätty varoja tätä lyhyttä lähetysmatkaa varten kuluneen lukuvuoden aikana mm. kahvituksia järjestämällä. Onko teillä kenelläkään kokemuksia Albaniasta? Jos on, äkkiä kertomaan meikämandoliinillekin niistä lisää ja nopiaa! ;-D
Syksyllä mulle siunaantui työpaikka Glitteristä ja näin toistaiseksi vielä ujon, orastavan kevään alla päätin pukeutua sunnuntaina 2014 Rhodoksen reissulta ostettuihin pinkkeihin pöksyihin. Mulla on ihan hirmu inspiroiva työporukka, sekä oon saanut oppia myyntityöstä valtavasti uutta käytännön näkövinkkeliä. Toki jokaisessa työssä on aluksi omat oppimisen pyörteensä, eikä se tapahdu päivässä vaan se on osa pitkälinjaisempaa prosessia. Onneksi sinnikkyys, avoimuus ja oma tahtotila opetella ja oppia lisää itseään paremmilta auttavat kehittymään. Lähes poikkeuksetta aina, pyöräilen hymyssä suin töihin. Välillä on päiviä, kun stressaa kaikki etukäteen ja on huonosti nukutut yöunet taustalla, mutta onni on oivaltaa positiivisen asenteen voima ja merkitys vaikeinakin arjen päivinä. 
Oon paljon miettinyt mun ajankäyttöä ja suhdetta sosiaaliseen mediaan. Oon aina ihaillut ihmisiä, jotka pystyvät hiljentymään somepaastoon ja jättäytymään siitä valtavasta informaatiotulvasta edes hetkeksi ulkopuolelle. Viime viikolla poistin toistaiseksi Facebookin ja Snapchatin sovellukset, sillä halusin ottaa pesäeroa niin turhauttavalta tuntuvaan uutishölynpölyn selailuun, statusmerkintöihin ja snäpin päivittämiseen. Toki instagramista löytyy samankaltainen My Story- päivitysmuoto, mutta huomaan jo oloni (sekä puhelimen muistini) keventyneen roimasti viime päivien aikana. Haluan entistä enemmän täyttää mun arvokasta aikaani niillä asioilla, jotka oikeasti merkitsee. Oon aina ollut innokas uutistenlukija, mutta välillä tuntuu että kaiken maailman Iltalehdet sun muu asenteellinen ja harhaanjohtava klikkiotsikointi on niin kaukana siitä laadukkaasta journalismista, mitä mielellään lukisi. Eikö meidän joskus kannata rikkoa ne ärsyttävät tavat ja viilata kaikki kokonaan uusiksi? Jos ei, niin edes parannella ja kyseenalaistaa. 
Oon kipuillut läheisteni tunnetuskaa siihen pisteeseen asti, että heidän omansa on vaivihkaa siirtynyt minun omakseni. Näin vertauskuvallisesti, mutta tässä piilee jotain hyvin oivaltavaa, ihmiseloa nakertavan totuudellisesti kuvaavaa. Olen ylpeä itsestäni, että olen kehittynyt ja opetellut päästämään irti asioista, mihin en kykene vaikuttamaan. Kukaan ei voi silti koskaan viedä minulta pois sitä herkkyyttä, minkä koen myös suurena lahjana, vaikka se ei aina ihan siltä tunnu. Eilen helpotti ihan hirveesti saada itkeä oikein puhdistavaa itkua kun rukoiltiin pienellä porukalla. Hetken oli mieli tosi maassa, mutta onneksi Jumala tietää meidän haavat ja Hänellä on oma aikataulunsa meidän elämäämme varten. Haluan muistuttaa, että jokaisen meidän elämässä tapahtuu isoja ja pieniä särähdyksiä. On helppo langeta siihen toivottoman ansaan, että kaikilla muilla menee paremmin kuin sulla itsellä. Lainaan tähän pastori Pekka Perhon viisaasti summattuja ajatuksia vielä loppuun: 

''Yksi iso syy yhteiskunnassa vallitsevaan sisäiseen ahdistukseen on, että vertaamme meidän huonoja hetkiä toisten kohokohtiin. Vertailu tappaa. Älä keskity liikaa siihen miten muilla menee. Ole kiitollinen siitä mitä sinulla on.'' 


''Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi! Älä arkana pälyile ympärillesi - minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni. '' JES. 41:10

- Ina

tiistai 7. helmikuuta 2017

Elämä kantaa

Mun mielestä on huojentavaa, miten kaikesta huolimatta elämä kantaa, vaikka itsepintaisesti yrittää tutussa kantajan roolissa pysytellä. Kuten yhdessä IG-päivityksessäni totesin: ''Tajusin tänään, ettei kannata murehtia asioista joihin ei pysty itse vaikuttamaan. Vapautti aikas paljon *leijonaemoji*''. ☺☻♥
Mä oon viime aikoina tietoisesti työstänyt luopumista niiden asioiden, ajatusten ja murheiden suhteen, joihin en itse kykene pienenä ihmisenä sivustaseuraajana vaikuttamaan. Niin kauan kun muistan, oon enemmän tai vähemmän omaksunut huolehtijan/kantajan roolin erilaisissa ihmissuhteissa. Ominaisuuden tunnistaminen ja sen ymmärtäminen myös rikkautena on auttanut hahmottamaan, missä kulkee ne terveet rajat. 
Vaikka mä kuinka haluaisin pelastaa koko maailman (vertauskuvallisesti, haha miks ei muutenkin), se ei oo mun tehtävä. Tottakai meidän kutsu on rakastaa lähimmäistä kuin itseä, mutta siinä vaiheessa kun oma hyvinvointi ja jaksaminen alkaa huomattavasti kärsimään, on avattava silmät totuudelle ja herätettävä energinen lapsi yrittämisen kierteestä takaisin lepäämään niiden perusasioiden äärelle. 
Äitini lohdutti mua ihanasti yksi päivä puhelimessa näillä sanoin: ''Mehän sairastutetaan tällä menolla itsemme, eikä siinä taas oo mitään järkeä''Ah, nimenomaan! Vaikka kuinka paljon toista rakastaa, joskus on annettava tietä ja luovuttava liiallisesta yrittämisestä. Se ei tarkoita sitä, etteikö olisi henkisenä tukena ja olkapäänä, mutta omaakin elämää olisi suotava elää. Kannattaa miettiä näitä asioita, jos on kokenut uupumusta tämänkaltaisten ihmissuhteiden saralla. Tai voi vaikka kysyä itseltään niinkin yksinkertaisen kysymyksen kuin: ''Parannanko omalla murehtimisella toisen oloa?''
Tätä tulevaa kevättä tulee siivittämään melko pitkälti pääsykokeisiin lukemiset, työt ja raamis. Sopivan tasapainon löytäminen levon, unen, liikunnan ja ruokavalion kautta on ihan ykkösasemassa. Joudun priorisoimaan asioita tärkeysjärjestyksen mukaan ja joskus se tietää epämiellyttäviä järkiratkaisuja kivojen tunnekokemuksien sijasta. Välillä tuntuu, että olisi tuhat ja sata mielen sopukoissa pyörivää ideanpoikasta odottamassa ensilentoaan. Mutta onneksi kaikelle on määräaikansa ja paikkansa, kun vain malttaisi olla kärsivällinen ja keskittyä tärkeisiin asioihin kunnolla. Se ei nimittäin ole aina helppoa, kun on suhteellisen meneväinen ja energinen persoona. Hetkessä eläjä, joka nauttii nykypäivänä enenevissä määrin kuitenkin myös omasta ajasta ja arjen ihanista rutiineista. 
Monella meistä on pääsykokeisiin starttaaminen nurkan takana tai kenties jo alkanut, joten on tärkeä päivittää omia sisäisiä energiavarastoja siihen kuntoon, että jaksaa suorittaa maksimaalisia ponnistuksia tiukan suoritusrygelmentin keskellä. Henkinen hyvinvointi on avainasemassa myös järkevien aikataulujen toteuttamisessa. Muistetaanhan nauttia elämästä, myös siitä omastakin, vaikka läheisessä elinpiirissämme tapahtuisikin asioita, joihin toivoisimme kipeästi murskaavaa muutosten aaltoa. Jokainen meistä tepastelee niitä meille suunnattuja polkuja johdatuksesta käsin. 

''Hän virvoittaa väsyneen ja antaa heikoille voimaa. Nuoretkin väsyvät ja nääntyvät, nuorukaiset kompastelevat ja kaatuvat, mutta kaikki, jotka Herraaodottavat, saavat uuden voiman, he kohoavat siivilleen kuin kotkat.'' Jes.40:29-31 
- Ina