lauantai 29. elokuuta 2015

Ensimakua hääpäivästäni




Antaa kuvien puhua puolestaan.. ♥ 1.8.2015 - aina ja ikuisesti. 

- Ina
maanantai 24. elokuuta 2015

Ystävyys

Feeling my way through the darkness
Guided by a beating heart
I can't tell where the journey will end
But I know where to start
They tell me I'm too young to understand
They say I'm caught up in a dream
Well life will pass me by if I don't open up my eyes
Well that's fine by me

So wake me up when it's all over
When I'm wiser and I'm older
All this time I was finding myself
And I didn't know I was lost
I tried carrying the weight of the world
But I only have two hands
Hope I get the chance to travel the world
But I don't have any plans

Wish that I could stay forever this young
Not afraid to close my eyes
Life's a game made for everyone
And love is the prize
Ystävyyden maisema, mielenmaisema. Tiedättekö sen tunteen, kun muutamien vuosien takaiset muistot palautuvat ajatuksiisi elävinä, värikylläisinä kuvina. Sulkiessasi silmät tunnet tasan tarkkaan niiden vuosien elopainon, ne tunnevyöryt mitä ystävinä jaettiin ja myös kaikki ne, mitkä eivät koskaan uskaltaneet nähdä päivänvaloa jäädessään pimennysverhon paremmalle puolelle. Nuoruuden kipuilua, ihmissuhteiden hetkellisyyttä ja jopa raadollisuutta, olankohautuksia, lähestulkoon kaikkivoipaa ''minä kykenen kyllä''- asennetta ja hauraissa elämäntilanteissa positiivisuudessa sitkuttelua.

On sanomattakin selvää, että suurimmalle osalle meistä ystävyyssuhteet ovat nuoruudessa tärkeimpiä ihmissuhteita (mahdollisten tyttö- ja poikakaverikokeilujen lisäksi). Heidi ja siskoni Ana ovat olleet mulle läheisimpiä ihmisiä läpi nuoruuden, muutaman muun hyvän ystävän lisäksi. Läheisessä ystävyyssuhteessa parasta on keskinäinen kemia, eleiden automaatiotulkinta, hyvistä ja huonoista piirteistä puhumisen vapaus, tinkimätön lojaalius ja ainainen puolustusvalmius. Kuvailisin sitä todella ainutlaatuiseksi ihmissuhteeksi. En miksikä tahansa ihmissuhteeksi, vaan sanan todellisessa merkityksessä suhteeksi, missä ystävät ovat kimpassa. Vedetään yhtä köyttä ja kuulutaan samaan joukkueeseen. Nauretaan vedet silmissä väsyneille ''tyrannin paska''- jutuille tai jätetään kommunikoimatta kun siltä tuntuu. 

Ystävyys antaa tilaa, ottaa uudelleen lähelle, ymmärtää. Ei tuomitse - ainakaan aina - ja frendin pyytäesssä meikkaa toisen mahd. nätiksi illanrientoihin lähtiessä.


Yksinkertaisesti rakastan. Mikään ei ole koskaan eikä tule olemaan yhtä paljon kun meidän trio. 
Ystävyyden haasteet saattavat tulla kuvioihin silloin, kun toinen osapuoli alkaa seurustelemaan, joutuu uuden radikaalin elämäntilanteen pyöritettäväksi kuten lapsen syntymä tai uuden uran luominen, muuttaa eri paikkakunnalle opiskeluiden perässä tai innostuu uusista ihmisistä hurmoksellisesti liikaa, eikä muista arvostaa sitä todellista ystävää, joka seisoi rinnalla kädestä pitäen vaikeinakin aikoina. Omien kokemuksieni mukaan olen todennut sen, että keskenään erilaiset ihmissuhteet (esim. puoliso, ystävä, äiti, isä, kummitäti, isoäiti, opettaja, ihan kuka vaan) ovat kukin omalla merkittävällä ja henkilökohtaisella tahollaan sinulle ainutlaatuisia. Toinen ei voi korvata toista. Sanotaan, että laatu kylläkin korvaa määrän (niinhän se hyvin monesti onkin), mutta jokainen ihminen kantaa mukanaan aarretta, mitä toisella ei ole. Se tekee ihmisistä ylipäätään ainutlaatuisia ja monesti myös rakastettavia, koska se luo meille autuasta monimuotoisuuden pohjaa. 

Omassa elämässäni on tapahtunut viime vuosina paljon mullistavia asioita. Mun ja Samulin parisuhteen alkuhuuma (Onks ketään joilla ''been there done that'' fiilistä? :D Eikö kaikilla rakastavaisilla oo ne alkukuherruskuukaudet, mikään muu ei rehellisesti sanottuna kiinnosta niin paljon kun se oma hanipöö), töiden aloittaminen, identiteetistä kipuilua, lukion loppurutistukset ja ensimmäisiin pääsykokeisiin pänttääminen, tädiksi ja kummitädiksi tuleminen, läheisten ihmisten sairaudet, sukulaisen kuolema, uskonasioiden tärkeäksi ja todeksi tuleminen omassa elämässä, reppureissulle lähteminen ja vihille meneminen = vaimoksi kutsuminen. Aika paljon asioita muutamiin vuosiin sisällettynä, eikö vain? 

Näiden vuosien aikana; kaiken tämän huminan, huolen ja hulskeen keskellä olen tajunnut kuinka suuri merkitys jokaisella ihmisellä on ollut mun elämässä. Toiset vain käyvät ja tulevat kaffille jättäen pyyhkäisemättömän jäljen itsestään. Toiset tulevat jäädäkseen. Toiset vain opettivat jotain suurta olemalla vain keitä he ovat. Toiset opettivat teoillaan ja sanojen suuruudellaan. Jättivät muiston mieluisen, hädin tuskin itsekään tiedostaen.

Älä pidä toista koskaan itsestäänselvyytenä. Huomisen aamuauringon näkeminen ei ole sinulle tai hänelle varmaksi vakuutettu. Siksi pidän kädestä kiinni, enkä mieti pahaa. Mietin kaikkea sitä hyvää ja kaunista. 
Nyt kun mun ja Heidin konkreettinen tie ja välimatka pitenee hänen muuttaessaan Hämeenlinnaan opiskelemaan terveydenhoitajaksi (melkein psykologiksi TV. Kumman kaa) huomasin palaavani nuoruuden alkulähteelle ja pohdiskelemaan oman teini-ikäni merkkipylväitä. Niin paljon ollaan kuitenkin yhdessä koettu - ja jos ei koettu, niin ainakin jaettu niitä tunnetiloja, epäoikeudenmukaiselta tuntuvia tapahtumia ja pämpätty mopoautolla menemään Pirjon Pakarin ohi Seinäjoelle kiitäen 45km/h.
Meidän jokaisen elämä kulkee omia polkuja pitkin. Sitä polkua me tallustetaan kukin omaan tahtiin. Välillä me ei todellakaan pysytä tasaisenvarmassa rytmissä mukana, vaan tunnetaan hengityksen salpaantuvan ja sydämenpistokset kurkussa asti. Kun tilanne näyttää kaikista mahdollisista näkökulmista katsottuna täysin fiaskolta, silloin meillä voi olla toivo pelkästään vahvimmillaan. 

''Kun olette hauraita, olette vahvoja, kallion kaltaisia. Luottakaa itsenne elämän kyytiin ja nauttikaa matkasta.'' - Samuli Putro. 


Ja parastahan se on nauttia, kun on sinun kaltaisiasi ihmisiä pitämässä kädestä kiinni.


- Ina
maanantai 17. elokuuta 2015

Kulta ja keltainen kukkakimono


Heippa ihanaiset!

Mitä mun viikonloppuun sisältyi..

PE - Rento koulupäivä EP:n opistolla tutustumisleikkeineen ja ''vitjanpimpulat''- yhteistanssiin huipentuen. Mukaviin ihmisiin tutustumista ja yhteishengen korostumista. Maittava kouluruoka ja yleisesti iloinen fiilis alkavasta viikonlopusta. Pääsin aikaisin koulusta ja mulla oli aikaa ottaa mehevät 3h nokkaunet ennen Aukusti- festareille menoa. 2 kaupan hätähodarin syömiset ja festarilookin valkkaaminen tulevaa iltaa varten. Mentiin aluksi Jalasjärvelle Juhon lapsuudenkotiin ja hoidettiin Esteriä (siskontyttöä ja mun kummilasta). Ester osaa nyt alle 10 kuukautisena matkia mm.  leijonaa muristen, sanoa ''äittä'' ''o-ou'' ''tässä'' ''tämä'' ''(h)eppa''. Syötiin vohveleita ja jänniteltiin SAKIAn keikkaa, mikä oli kuin olikin aivan mahtava. ♥  Näillä kotoisilla maalaisfestareilla esiintyi myös Musta Barbaari, Prinssi Jusuf, Teflon Brothers (sori, mut meikäläisen mielestä todella luokatonta musiikkia..), Egotrippi, Happoradio ja itse SAKIA. Noin 3h yöunilla aamuvuoroon töihin. 

LA - Heidin ja Anan kanssa hengaamista, ruoan kokkaamista ja univelkojen poisnukkumista. Pientä (kovaäänistä) väsykiukuttelua, sovintoa, antoisia keskusteluita ja leffan vuokraamista Samulin kanssa. Rauhallista koti-iltaa ensimmäistä kertaa reilin jälkeen ja ylipäätään omassa uudessa kodissa. Koskenkorvalla piipahtamista Samulin perheen luona ja pieni ilta-ajelu siinä samassa. Torstaina vietettiinkin Samulin perheen ja sisarusten kanssa ihana pizzailta terassilla ja pelattiin Dalmudi- korttipeliä, haha. Oli tosi hauskaa ja tunnelmallista.

SU - Väsymyksestä huolimatta aamukirkkoon meneminen ja sen jälkeen iloisemmalla mielellä rauhallinen aamupalahetki kotona.  Äidin kanssa purtsilla keskitehokas intervallilenkki, samalla kun miehet pelasivat metsikössä frisbeegolfia. Kävin piristämässä yhtä ihanaa nuorta tyttöä, joka on tällä hetkellä osastohoidossa. Nautin aurinkoisesta kelistä ja hengattiin extempore hetki Wilman ja muiden mukavien tyyppien kanssa Sahkulla henkeviä jutustellen. Katottiin Samulin kanssa yksi keskenjäänyt lefe loppuun, otettiin naapuripellon edessä blogikuvat ja ei keritty palauttamaan DVD:tä takaisin R-kioskille. 

Mitäs teidän viikonloppuun kuului? Olitteko festareilla vai ihan vaan kotona?

- Ina
perjantai 14. elokuuta 2015

Elämä häiden jälkeen..

.. on ollut yksinkertaisesti ihanaa. Odotin jo, että ne ensimmäiset kriiseilyt rouva Lähteenmaana olisi ollut vähän kovemman luokan stressipulpahduksia kuin eilispäivän tappelut siitä, kumpi saa syödä enemmän päivällisellä tortillatäytettä. Meillä oli molemmilla verensokerit alhaalla ja kun ruoka oli valmista Samuli tokaisi itsevarmana, että: ''Mä saan syödä aina enemmän ruokaa ku sä, koska oon mies'' ja siitähän se vaimon serbiverinen puolustuskanta kiehahti, koska itsehän rakastan ruokaa enkä suostu puolittamaan minulle kuuluvaa jauheliha-annosta toisen kanssa.
Tämän edellisen, 2 hiukan tunteellisen ihmisen dramatisoinnin päätteeksi, voisin ilmaista tämän alla olevan oiva vertauskuva parisuhteeseen/avioliittoon sopivaksi. Vaikka sattuneista syistä asuisit kumppanisi kanssa saman tiilikaton alla, ei se tarkoita automaattisesti sitä, että yhteiselo olisi aina niin kauhean romantisoitua ja helppoa. Mikä on pitkän liiton salaisuus? Miksi niin monet eroaa? Miksi toiseen kyllästytään? Pitäisikö suhteen eteen tehdä enemmän töitä? Ovatko molemmat siihen halukkaita? Onko toinen osapuoli tehnyt jotain anteeksiantamatonta ja peruuttamatonta? Olisiko pitänyt enemmän huomioida toisen ainutlaatuista arvokkuuta juuri sellaisenaan eikä aina etsiä epäkohtia? 
''Rauta rautaa hioo, ihminen hioo ihmistä.''
 Tämä sananlasku on viisas. Vain ihminen hioo ihmistä, vain se toinen puolisko auttaa oman persoonan läsnäolollaan ja monisävyisyydellään kehittymään parisuhteessa vähän vähemmän itsekkääksi ihmiseksi ja sitä kautta hioutuu kaksi terävää timanttia, missä on toisilleen sopivan muotoiset särmät. Aluksi timantit voivat olla omassa loistossaan liian kulmikkaita ja teräviä. Mutta mikä sen kauniimpaa, kun kaksi ihmistä pysyttelee yhdessä kivusta huolimatta.. hiontavaiheen ei ole luvattu olevan helppoa ja sileäteistä, mutta prosessin yhdessä läpikäyminen on kaiken sen arvoista, jos katsotaan miten upea voikaan olla se lopputulos.
En tarkoita, että olisin mikään paras ja varsinkaan kokenein ihminen antamaan parisuhdeneuvoja (enkä sellaisia yritä antaakaan), mutta rakkaus ja ihmisyys on aina tuonut uteliaisuuteni esiin. Pohdin, janoan ja palan halusta tietää, mikä ihmisiä koskettaa, mikä on merkityksellisintä kullekin yksilölle ja mikä on oikeastaa koko  yhdessäolon tarkoitus. Näistä aihepiireistä pitäisi väsätä joskus ihan omat postauksensa, mutta en ole varmaan ainut joka mietiskelee näitä aiheita - kukin tietysti niitä, mitkä ovat itselleen elämässä ajankohtaisia.
Mä rakastan mun miestäni yli kaiken. En ajattele elämäni olevan naimisiinmenon jälkeen pelkästään ruusuilla tanssimista ja tiedostan sen, että toinen ihminen ei voi automaattisesti tehdä toista onnelliseksi tai paikata omia vajavaisuuksia, onnellisuus lähtee pitkälti osin omasta itsestä. Kivaa on kuitenkin yhdessä jakaa elämän iloja ja suruja tietäen, että ei se toinen siitä lähde, vaikka vähän tulisi pahana päivänä kiukuteltuakin. Tämä kaikki tuntuu vaan niin oikealta ja meille tarkoitetulta, että hiljaa kiitollisin mielin nostan katseeni yläkertaan ja mietin, miten paljon hyvää ja niin rakasta olen elämääni saanut. ♥  En olisi muutamia vuosia sitten voinut kuvitellakaan, että kaikesta huolimatta elämä tulee näyttäytymään näin valovoimaisena ja merkityksellisenä. 
Oon kiitollinen lahjasta minkä sain, siitä mikä oli edeltä käsin valittu. 
Ja se lahja minulle oli Samuli. 

Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee. 1. Kor. 13:11-12
Yks iltama lähdettiin Anan kanssa ajelemaan ja istutin mun uuden lempparilippiksen päähäni sekä nappasin Samulin takin päälle. Hiukset kaipaisivat myös hienosäätöä latvoista..

Nää viimepäivät on kulunu oikein mukavasti, sillä aloitin toissapäivänä opiskelut Ilmajoen EP:n opistolla avoimessa yliopistossa. Eli tarkoituksena olisi suorittaa kasvatustieteiden perusopinnot, joten en usko, että tylsää tulee olemaan siinä määrin, että joutuisin peukaloita tainnoksiin pyörittelemään. Ostettiin mulle uusi pyörä Cittarista vanhan rötiskämummiskan tilalle, joten sillä pääsee hyvän sään aikaan fillaroimaan koulullekin jos tarve niin vaatii. Tai sitten meen kaverin auton kyydissä, mutta kyllä me landepaukut vaikka 14 km päivässä pyöräillään jos ei oo muutakaan. ;-) Tietysti vielä näin hyvinä keleinä tosta pyöräilemisestä oikeen nauttiikin.

Huomenna oon säntäämässä iltapäivästä Jalasjärvelle, koska siellä järjestetään jokavuotiset Aukusti- festarit. Mun siskon miehen eli Juhon ja hänen poikapoppoonsa bändi SAKIA soittaa siellä myös yöllä. Kaikki kynnelle kykeneväiset, ilmestykää paikalle! Meikäläisen ekat festarit tänä kesänä, oon niin innoissani.

Ja tätä jalasjärveläislähtöistä bändiähän on noteerattu ja muutamissa eri maailman kolkissa mm. levyarvosteluissa, sekä keväällä kovasti YLE:n tyypit tätä hypettivät radiossa. Tässä kaksi sinkkua SAKIAlta, uutta musiikkia on myös tuloillaan!


- Ina