perjantai 23. syyskuuta 2016

Kesäkaipuu ja Kypros

Vaikka syksy on saavuttanut kauniin väriloiston perinteisen ruskan merkeissä, käännetään katseet hetkeksi elokuun alkuun.
1.8.2016 oli meille aivan erityinen merkkipäivä - ensimmäinen hääpäivä. ♥ Parasta oli viettää muutamat unohtumattomat aamuyön pikkutunnit Helsinki-Vantaan lentokentällä päivän vaihtuessa tähän ikimuistoiseen. Yritin kehitellä erilaisia tyynyratkaisuja Adidaksen repusta ja farkkutakista, että saisin edes hetken nukuttua. Jalat heitimme tukevasti pitkälleen matkalaukkujen ylle, sillä oli takuuvarmat REM-univaiheet taattu (not). 
Hääillallisella kävimme hienostuneessa ravintolassa Aya Napan keskustassa. Valitettavasti ravintolan nimeä en enää muista, mutta asiakaspalvelun taso oli täysin vertaansa vailla. Nautimme hyvästä seurasta, ruoasta, livemusiikista ja viimeisen päälle tunnelmalliseksi luoduista puitteista. Ja tietysti muistelimme meidän täydellistä hääpäiväämme.. ♥  Hääpostauksemme löydät tästä linkistä.
Grattiksena aitoa mansikkashampanjaa. ♥ Voittaa jopa punaisen Breezerin, haha. Heleposti.
1. hääpäivän asukokonaisuus, höystettynä lentokentältä ostetulla Macin violetilla huulipunalla. Kerran käytetty valkoinen pitsipäällinen mekko, mielestäni hyvin Kyproksen tropiikkiin ja kulttuuriin sopiva yksilö. Harvemmin Suomessa tulee tämmösiin tanttuihin pukeuduttua, ulkomailla uskaltaa enemmän jopa ''irrotella''. ;-D
Ester-tättähäärä ilmeilee pontevasti koukerohäntäiselle kissaeläimelle.
Viikon jokaisena päivänä suunnattiin pää kolmantena jalkana rannalle uimaan ja aurinkoa palvomaan. Löhöilyksi ei viititty koko lomaamme pistää, joten käytiin Larnacassa tukemassa Zaran liiketoimintaa Mäntylän perheen kanssa. Sieltä löytyi kaikki tarvittava, vaatevalikoima oli hyvinkin inspiroiva ja tietysti hyvin kesäinen. 2012 reissulla muistan, kun syötiin Larnacan kuuluisassa Mc'Donaldsissa ja tehtiin tempaus, että kehuttiin kilvan toisiamme ihan totisesti siinä pöydän äärellä. Piti keksiä toisesta jotain hyvää sanottavaa ja muistan miten ihana keskustelu se oli. Menossa silloin mukana minä, Ana, Meltsi ja Jufus.
Ja tätä on realismi. Vajaa 2-vuotias käkkäräpää on kykeneväinen vaikka ja mihin. Ettei pääsis kummitätikään liian helpolla.

Larnaca on paljon enemmän kuin nopea välipysäkki, mihin lentokoneet saapuvat. Vaikka Larnacan rannat eivät vedä vertoja Aya Napalle, on se Välimeren läheisyys kaupungin keskustassa uniikki kontrasti suomalaismielelle.
Yhtenä iltana söimme autenttisessa kyproslaisessa ravintolassa, Paralimnissa. Söimme pitkän kaavan mukaan kuuluisaa paikallista ruokaa nimeltä meze. Meze koostuu jopa kymmenistä eri ruokalajeista (mm. tuoretta ja maistuvaa kreikkalaista salaattia, halloumia, kyproslaisia lihapullia, tzatsikia, pitaleipää, lihapataa esim stifadoa). Tämä yhdistettynä ihanaan yleistunnelmaan, mainioon livemusiikkiin ja iloiseen puheensorinaan. Lopuksi Ester halusi mennä lavalle tanssimaan ja ihmiset taputtivat hänen tanssiliikkeilleen. Myös minä pääsin myös tanssittamaan Esteriä ja elämään hetken valokeilassa ton pikku-prinsessan kanssa.
Tätä illallista pääsimme nauttimaan Melinan isän kotona. Oli mukava nähdä heitä vuosien jälkeen, etenkin Melinan 90-vuotias ''papua'' eli isoisää. Hän on maassaan tunnettu ortodoksikirkon kuoroääni. Fiksu mies ja englantia taitaa hyvin vanhasta iästä huolimatta. Parasta reissulla oli se, kun sai viettää oikeasti paikallisten kanssa aikaa. Hyvin rikastuttavaa. 
 Ruokapöytä notkui mitä herkullisimmista mezelajikkeista. Erityisesti noi home-made potatoes on mun mieleen..
Käytiin yhtenä iltana haistamassa huvipuistotunnelmaa. Ihan en kehdannut laitteisiin raahautua, kun kerta ilmaiseksi pääsi alueelle käppäilemään.
Yksi Kyproksen lomareissun kohokohtia oli vierailu Turkin miehittämällä alueella Pohjois-Kyproksella. 40 asteen helteessä miehet joutuivat kaarailemaan ei-ilmastoidussa autossa mikä loi omat haasteensa matkan kululle. Kävimme katsastamassa n. 600 m korkeudessa ikivanhaa linnaa ja näkymät sieltä olivat tämän näköiset. Famagustassa käyminen oli myös erityinen kokemus, sillä rantaviivaa pitkin piikkiaitojen takaa paljastui uskomaton aavekaupunki. Turkkilaiset valtasivat alueen itselleen n. 30-40 vuotta sitten jolloin siskoni isovanhempien 3kk vanha hotelli jäi sille tielle. Koti ja koko elämäntyö jäivät sodan takia autioksi turkkilaissotilaiden valtaan. Alueella on tarkka valvonta ja pelottavia asekuvia, missä kielletään alueelle meneminen rangaistuksen uhalla. Siellä Melinan enon ja muiden kanssa lilluimme miltei kauneimmalla Välimeren rannalla missä olen eläissäni käynyt ja katselimme tyhjää Famagustaa. Vaikea edes sisäistää heidän traumatisoituneita tunteitaan niin suurta menetystä kohtaan.

Tämä oli minulle 3. kerta kun Kyproksella lomailin ja oli ihana viettää Samulin kanssa aktiivinen hääloma kauniissa ja kuumassa Kyproksen maassa. Olimme siinä mielessä etuoikeutettuja, että saimme kulkea siskoni perheen mukana päivittäin eri rannoilla ja nähtävyyksissä, mihin emme olisi osanneet ilman paikallistuntemusta. Voi kunpa jokaisesta lomamatkasta saisi näin paljon irti kuin tällä reissulla. Monelle Aya Napasta ensimmäisenä mieleen juolahtaa järkyttävän laaja biletarjonta ja vaikka väite hyvin paikkansa pitääkin, koen että Aya Napassa on paljon muutakin. Yövyimme Marina- hotellissa vähän syrjemmästä keskustaa, mutta silti kivan kävelymatkan päästä ydinkeskustaa. 

Onko teillä kokemuksia Kyproksesta lomakohteena? Minkälaisia mielipiteitä tämä suomalaistenkin hyvin paljon suosima turistikohde teissä herättää? 

- Ina
maanantai 19. syyskuuta 2016

10 faktaa minusta

 1. Oon perusluonteeltani aika hajamielinen tyyppi. Siedän lievää sekasortoa ja siivoan yleensä vasta silloin, kun oon kutsunut ihmisiä kylään. Rakastan kyllä siisteyttä, mutta en osaa ylläpitää sitä yhtä päivää kauempaa. Meen first things first- mentaliteetilla ja jos koen, että nyt on tärkemäpi elää vain hetkessä, niin taatusti elän. Oon monta kertaa etsinyt kännykkää samalla kun se on ollut 1 sentin päässä korvastani puhelun aikana.. Näissä asioissa en ole tullut tippaakaan äitiini, vaan pikemminkin isä-Igoriin..
2. Pidän itseäni peruspositiivisena ja pienestä ilakoivana persoonana, mutta kun mä menetän hermoni niin olen todella pippurinen. Perheenjäsenet ja läheisimmät ystävät tämän voivat todistaa.. Joko itsehillintäni on kasvanut tai olen muuten vain rauhoittunut ihmissielu, sillä koen että raivoan suuttumuksesta harvemmin kuin nuorempana. Etelän temperamenttia ei tältä neidiltä varmaan koskaan uuvu.
 3. Voin nukkua koska vaan ja milloin vaan. Omaan superhyvät unenlahjat ja minua ei mitkään ärsykkeet häiritse saamasta unta. Interreilillä olin ainut, joka pystyi oikeastaan nukkumaan ulkona kivilattialla tai juna-aseman nurkkauksessa epämiellyttävissä olosuhteissa. Nukkuminen on ihanaa, vaikka pahimpina sattumuksina yli 3 tuntisiksi venyvät päivänokoset eivät ehkä ole optimaalisimmat tehokkaan ajankäytön kannalta.
 4. Nautin sosiaalisista tilanteista enkä jännitä virallisten puheluiden hoitamista lainkaan. Minulle sosiaaliset tilanteet ovat aika lailla helppoja, enkä siksi pysty henkilökohtaisella tasolla aina samaistumaan niihin joille se tuottaa vaikeuksia ja hirvittävästi ylimääräistä päänvaivaa. Olen pitänyt näitä asioita ennen itsestäänselvyyksinä enkä ole osannut ymmärtää, että kyse on hyvistä sosiaalisista taidoista, mistä voi olla ihan yhtä lailla ylpeä kuin vaikka musikaalisuudesta tai hyvästä kielipäästä.
 5. Kenellekään minua jo pidempään seuranneelle ei tule tämä varmasti yllätyksenä, mutta oon todella emotionaalinen ja herkkä. Ensinnäkin a) myötäelän voimakkaasti jopa tuikituntemattomien ihmisten puolesta ja b) liikutun mitä yksinkertaisimmista asioista. Välillä siihen ei vaadita kuin puistossa yksin istuva suloinen vanhus baskeri päässään. Tänään tirautin kyyneleet tälle Jipun koskettavalle ja äärimmäisen rohkealle haastattelulle. 
 6. Koska kuudennen kohdalla alkoi oma mielikuvitus tökkimään, kysyin siskoltani apua faktahaasteeseen ja täältä pesee yksi faktuura: olen sinnikäs suostuttelemaan. Kyllä, luit oikein. Jos tahdon aurinkoiselle kävelyretkelle mukaan seuralaisen, olen verbaalisesti hyvin sanavalmis taikuroimaan erilaisia loitsuja, että saisin tahtoni läpi. Mulla on suuri taipumus myös siihen, että haluaisin ihmisten innostuvan ihan kympillä samoista asioista kuin minä. Ja joskus mua ärsyttää, jos se toinen ei tajua mun pointtia eikä eläydy siihen samalla intensiteetillä, hahah. Useimmiten uhreina ovat olleet Samuli ja Ana, pahoittelut että oon välillä ollut raskas teitä kohtaan...
7. Koska ihmismieli on valtavan monimuotoinen ja kimurantti, koen olevani kaikkien yllämainittujen luonteenpiirteiden lisäksi rauhaa rakastava perheen keskimmäinen lapsi. Olen omaksunut vahvan isosiskon roolin Anan ja mun sisarussuhteessa, vaikka omaan vielä isoveljen- ja siskonkin. Draaman keskellä saatan lähteä sanasotaan pontevasti mukaan tai olla kuin mikäkin viisas aikuinen, joka yrittää saada tilanteen rauhoittumaan. Koen, että oon aika huolehtivainen ja kuuntelevainen sisko ja ystävä. Ainakin monet ystävät avautuvat hyvin henkilökohtaisistakin asioista minulle luottamuksella, joten terapiatunnit ja maailmanparantelu puolin ja toisin ovat hyvin yleistä ajanviihdettä.
8. Ensimmäinen asia mitä teen kotiin tullessani, on housujen ja rintsikoiden riisuminen pois. En siedä hengailla tiukoissa vaatteissa rakkaassa kot'puolessa. 
9. Vaikka kuinka rakastan kaikkea mikä liittyy muotiin, vaatteisiin ja meikkeihin, olen sydämeltäni niin maalaistyttö kuin olla ja voi. Hetkellisesti on kiva esittää naisellista tyylimimmiä kaupungilla, mutta ei sellaista jaksa pidemmän päälle - ainakaan joka päivä. Välillä on pakko saada vain rötvätä löysässä Mikki Hiiri- paitulissa, meikit silmäkulmiin rapistuneina ja hiukset harjaamatta. Tai ei se munkaan mielestä hyvältä näytä, mutta se on helppoa ja kivaa! Silloin on ystävyyssuhdekin mainiolla tasolla, kun saa olla rumana toisen edessä hahah. 

@Miisa Rotola-Pukkila

10. Haaveilen uusista blogisivuista tai pikemminkin sen visuaalisesta ilmeestä, mutta olen aivan toivoton kaiken maailman HTML-koodien ja muiden tietsikkahärpäkkeiden kanssa. Haaveeni olisi saada kone pyörimään sen verran hyvin, että kykenisin muokkaamaan kuviani ammattitaitoisemmin esim. LightRoomilla. Välillä mielessäni pyörii myös videoiden kuvaaminen, mutta ei niinkään professional- mielessä vaan toteuttamismieli olisi hyvin Inamaiseen rentoon tapaan. Tykkäsittekö kuunnella mun höpinöitä ja ajatuksia joistain tietyistä aiheista, vaikka videot eivät olisikaan viimeisen päälle editoituja?


Kertokaa, mitä tykkäsitte faktapostauksesta ja mitä teille lukijoille muutenkin kuuluu? ♥

- Ina
tiistai 13. syyskuuta 2016

Babyshowerit ja viimeaikaisia kuulumisia



Hellureips!☻

Uusi viikko ja uudet kujeet. Elän ihan sunnuntaissa, sillä saavuin vasta tänään takaisin Tampesteriin. Täytyy sanoa, että oli kyllä aivan ihanan rentouttava viikonloppu Ilmajoella kotomaisemissa. Menomatka pendolinolla kesti vaivaiset 55 minuuttia ja Seinäjoen kyläraitti tuntui suloisen (tylsän) rauhalliselta verrattain uuteen kot'kaupunkiin. Hah, oikeesti on huono huijata itteään kaupunkilaiseksi, kun on real maalaanen. Senhän kuulee ja näkee jo kaukaa.

♥ Viime viikolla Ana-sisko oli meillä yökylässä ja oli muikeaa viettää laatuaikaa kaksin. Välillä Samppa menossa mukana. Tehtiin niinkin arkisia asioita, kuten käveltiin kaupungilla ja asioitiin ruokakaupassa. Analle myös sievä kiitos asukuvien ottamisesta.

♥ Kävin 2. kerran GoGo:n BodyPumpissa ja kyllä kroppa kiitti. Ensimmäinen kerta kun sinne eksyin itseäni rääkkäämään oli tietysti se tuskallisin ja kipein. Viime maanantaina käytiin Samulin kanssa pyörähtämässä spinningissä ja sekin oli hauska kokemus yhdessä pyöräillä vieritysten. Välillä naamailtiin toisillemme hikisen paikan tullen.

♥ Spinningistä mieleeni juolahti, jotta kyllähän me käytihin pyöräälemäs oikeen olan takaa yhtenä kauniina syyspäivänä. Toi mun parempi puolisko on hurahtanu vielä enemmän kaupunkipyöräilyyn kuin meikäläinen ja tässä kohtaa kiittäminen on hänen Helkaman miestenpyöräänsä. Suurin rakkaudenteko mitä olen vastakkaiselta sukupuolelta saanut on, kun Samuli työntää mun pyörään vauhtia ylämäessä.. Se oli niin koominen tilanne, että en meinannu naurultani saada poljettua. Miettikää vielä, kun Samuli sen aputyönnön jälkeen jäi itsekin hetkellisesti jälkeen rankassa ylämäessä. Yksi päivä hairahduimme fillaroimaan Pyynikin näkötornille ja appajee mikä ylämäki. Taisi olla reippaasti yli 200m korkeusero. Takaisin tullessa mentiin melkein ylinopeutta (46km/h).

♥ Rakas ystäväiseni Hanna (jota en ollut 1,5 vuoteen nähnyt kun likka on tässä välissä ehtinyt käydä Australiassakin kääntymässä) oli meillä pari yötä myöskin. Juteltiin elämän syvällisyydet läpi, kuten yleensä ystävyyssuhteissani on vahvasti tapana ja pidettiin hauskaa mm. syömällä herkkuruokaa, lenkkeilemällä ja tanssahtelemalla. Samuli sai myös kunnian viedä Hannaa jopparilla. Ei mun tarvinnu kipuilla persklomppuja, vaikkei tällä ruholla niin kipiää pääse tulemaankaan ku ei oo heti luuta vastas, hahah... :''D

♥ Lauantaina pidettiin mun rakkaalle ystävälle Ellille babyshowerit. Leivoin edellisiltana maukkaaksi koetun pätkis-juustokakun  ja vedettiin tulevaa äitiä höplästä järjestelemällä piltin- ja suklaanmaistamisia silmät sidottuina sekä suoraan vauvan vaipoista. Oli mukava järjestää yllätys Ellille ja nähdä muutenkin pitkästä aikaa.


Tässä hiukan viime päivien kuulumisia. Nyt painun pehkuihin oitis! Kertokaahan, jos teillä tulee mieleen jotain postausideoita. Ottaisin lämpöisesti vastaan. ♥

- Ina

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

9 vuotta ystävyyttä

Blogin otsikko viittaa 9 vuotta sitten alkaneeseen ystävyyteen, joka sai alkunsa armottoman lapsekkaan irc-galleria hypetyksen keskeltä. Sillä ei taida enää olla mitään väliä, kumpi kirjoitti ekana toisen kuvaan ''Nätti, tutustutaanko?'', mutta silloin sillä oli elämääkin suurempi merkitys. Koulun jälkeen viiletettiin suoraan tietsikalle ja Messengerit pimpahteli tasaisen tappavan tahtiin, joskus myös webbailtiin eikä silloinkaan kikatuksesta tullut loppua. Oikeastaan ensimmäinen muistokuva kunnon keskustelusta oli se, kun kerrottiin toisillemme mitä oltiin saatu joululahjaksi. Niin, miten merkityksellistä olikaan jakaa lista joulupukilta saaduista paketeista.. 
 8,5 vuotta sitten meidän vanhemmat puhui toistensa kanssa puhelimessa ja saatiin virallinen piste i:n päälle tulevasta Espoon reissusta. 
Mä junailin ensimmäistä kertaa Helsinkiin ja vieläpä yksin. Muistan vieläkin kuin eilisen, kun hyppäsin lähijunasta halaamaan kaasoani Neaa. Kiljuttiin taatusti siihen malliin, että koko Tuomarila tärisi. Muistan ystäväiseni meikkivoiderajat leuan alapuolella. Miten söpöä. Ja sen iloisen ja herttaisen olemuksen. Innon siitä, että kohta hengaillaan valtavan suurella ''galtsuporukalla'' ja ollaan todellisesti cooleja isoolla kirkoolla. Ja se onnellisuus oli niin aitoa ja vilpitöntä. 
 Tänään, näinä päivinä - ovat yhteiset hetkemme muuttaneet osaksi muotoa. Nähdään useampia kertoja vuodessa, vastavuoroin vieraillaan joko autenttisessa ystävyydenkukan ympäristössä nimeltä Espoo tai sitten näille kaupunkilaistytöillekin tutuksi tulleessa Pohjanmaan kehdossa. Paikalla ei niin väliä, kun seura on hyvä. Sanoja ei aina tarvita, riittää kun ollaan läsnä toisillemme. Viimeksikin Nea ei antanut mun nukkua yli 30 min päikkäreitä.
 Mikä ilo se oli 12-vuotiaalle Inalle, kun sai laajentaa näköpiiriä Ilmajoelta pääkaupunkiseudulle. Uskon, että jo nuorella iällä solmituilla ystävyyssuhteillani on ollut tähän päivään asti rakentava merkitys mun identiteetin muodostumiselle. Muistan aina kun isäni sanoi, miten mahtavaa on että nykypäivänä voi saada internetin kautta ystäviä. Onhan se ihan hullua, maailma ei olekaan enää niin pieni.
 Viime viikonloppuna päätettiin lauantaipäivän ratoksi mennä Suomenlinnaan. Sain kokea tämän historiallisen linnakkeen omin silmin ensimmäistä kertaa elämässäni. Päivä oli erityisen lämmin ja aurinkoinen, joten vielä uskalsin suht'koht rohkelikkona laittaa shortsukaiset jalkaan. Oli pojat semmonen myrskyävä tuuli siellä korkeella, että tavarat lensi ja naiset melkein siinä perässä. Nauratti niin, että hampaat melkein tippui.
 Kipusimme ylös, emme ehkä ystävyytemme kunniaksi, vaan siksi että piti saada mahd. paljon plantaasia tallottua nähtävyyksien ja näköalojen puolesta. Tutkailijasaldo täyttyi, kun hauskan ärhäkkä tuuli otti vallan. Sitten painelimme kahville ja herkuteltiin hyväskää.
Saaneen esitellä, kaasoni ja yhden parhaimmista ystävistäni; Neukku, Neppu, Miiu. 

 Noina menneinä aikoina, ei kännykässä ollut nettejä ja whatsapp- ryhmiä. Me ysärin puolivälin lapset olemme nähneet ja eläneet todeksi median vallankumouksen. Muutaman kerran on tullut postikortteja läheteltyä, mutta enimmäkseen paukuteltiin saldorajat umpeen pitkillä puhelinsoitoilla ja tykitettiin gallerian liiloja yksityisviestejä.
 Meidän ensimmäisen tapaamisen jälkeen Nean rustaama yksityisviesti: 

05.05.2008 21:07<nea-maria>mä tulin tos vähä aikaa sitte mun huoneeesee, mä kuuntelin celin dionin my heart will go onii ja siel mun huonees tuoksu sun hajuvetes ja mä luin sitä sun eile lähettämää tekstarii ja mä oikeesti vaa purskahdin itkuuun, emmä yleensä tällee itke ihakuitenkaaa. tää on mulle tavallaa iha uus tunne, et mä tosissani rakastan ja ikävöin sua niin paljon et mua itkettää (: mut tavallaa mulla on nii hyvä fiilis ku vihdoinki nähtii ! ja mulla oli viel nii hauskaaa olit vielä ihanampi ku kuvittelin, vaikka olin ennenki saanu susta hyvän kuvan. oot rakas täydellinen ystävä :) sun kanssa on hauskaa ja saa nauraa, mut niinku eilises viestiski sanoit, sun kanssa voi jutella henkeviä <3 font="" rakastan="" sua="">
Lapsesta nuoreksi, nuoresta nuoreksi aikuiseksi. Tajutonta, miten vuodet vierähtävät niin nopeasti. Tähän yhteyteen voisi linkata jonkun ihanan kotimaisen balladin, vaikkapa Juha Tapion ''Vuodet vieriä saa''.. ♥
Ja tässä meidän iki-ihana reiliporukka. Oikea tehokolmikko, 3 viikkoa ja 3 päivää Euroopan sykkeessä ja hyvin kestettiin sekä toisiamme, että myös muuttuvia olosuhteita. Aivan unohtuman reissu. Tämmösistä mä vaan pikkutyttönä haaveilin, oioi. 
 Tässä minä seison päättäväisenä. 
Pimenevinä syysiltoina on minulla enemmän aikaa uppoutua vanhoihin muistoihin. Niihin kokemuksiin ja elämän siirtymäkohtiin, jotka ovat muokanneet minusta minun. Osaisinpa olla päivittäin tarpeeksi kiitollinen siitä, kuinka paljon hyvää minulla on elämässäni. 9 vuoden ystävyysmuistelot palasivat mieleeni, kun latailin Espoo viikonlopun kuvia tänne blogiin.
Yksi hassu asia, mikä on 9 sisällä muuttunut. Ne lukemattomat kerrat kun Espoossa olen yökyläillyt, olen aina nukkunut Nean huoneessa. Enää en vaan nuku siinä tutussa levitettävässä sohvassa, vaan Nekun vieressä samassa parisängyssä. Helpompi siinä on ollut toista häiritä typerillä kysymyksillä, mieshavannoilla ja syväanalyyseilla. Ehkä nää vuodet ovat olleet meidän puolella. Ystävyys on kyllä niin parasta. Rakastan sua

- Ina