sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Q&A - Sinä kysyt, minä vastaan

Hello! Miten nää blogitekstin aloitukset tuntuu kerta toisensa jälkeen ylitsepääsemättömän vaikealta? Turvallisinta aloittaa säästä, joten mennään sillä; eletään lokakuun viimeisiä ja enää ei tunnu olevan optimaalisimmat hamekelit (ihan kun minä pohjalaasena hepsankeikkana jaksaisin usein runnoa itseni minkään sortin tanttuuhin :'D) Näin sunnuntaipäivän ratoksi päätettiin lähteä Samulin kanssa lenkille ja puettiin ensimmäistä kertaa ulkohousut jalkaan. Ei, ei oo tällä Lähteenmaan pariskunnalla identtisiä tuulipukuja. Harmi etten ikuistanut realistista today's outfitiä teille, suo anteeksi siitä.
Kerrankin mä sain periksi siinä, että mennään mielummin perinteiselle lenkille kuin pyörälenkille. Tutkittiin tuntemattomia polkuja ja ihmeteltiin erinäisiä graffitirakennuksia, ihmeteltiin maaston valtavia korkeuseroja ja Samuli spiikkasi samalla paikallisia historiapläjäyksiä. Tuntui ihmeellisen rentouttavalta päästä hetkeksi pois kaupungin melusta, vaikka siihenkin on nopeasti tottunut. 
Sain Veeralta eilen aivan järkyttävän ihanaa kuorintavoidetta. 
Hivellessäni tätä kasvoihini rakastuin kotitekoisen voiteen tuoksuun ja koostumukseen ihan kympillä. ♥ 
Ihoni ei ole koskaan tuntunut niin pehmeältä ja ravitulta, kun tämän ihmetuotteen kokeilun jälkeen. 
Lie kyse siitä, että kaikki aineosat ovat aitoa alkuperää ilman lisättyjä kemikaaleja.
Onko teillä kokemusta itsetehdyistä kuorintasysteemeistä tai hemmotteluhoidoista? 
Olisi mielenkiintoista kuulla! ☻
Perjantaina töiden jälkeen kruisailin Koskikeskuksesta suoraan treffaamaan Jose-serkkua ja Samulia, mistä kimmottiin mun lemppari kahvilaan Cafe Europaan. Tultiin just kreivin aikaan takaisin Koskipuistoon, sillä valoviikkojen avajaisten kunniaksi siellä räiskyi hulppeet rakettispaketit! Ketkäs teistä oli täällä paikan päällä? 
Vaihdettiin eilen meidän kämpän järjestystä ja tästä tuli kyllä paljon parempi verrattuna aikaisempaan.
 Nyt tää meidän pikku kaksio tuntuu myös mukavasti tilavammalta!☻ 
1. Riemullinen jälleenäkeminen Valtterin kanssa, kun hän oli Tampereella piipahtamassa. 2. Parin viikon takainen pikateehetki ihanan Hennan kanssa, yleensähän en macaronseja syö. Mutta tämä limenvihreä suupala oli todella maukas. 3. Selfie leikkinenäkoruni kanssa. 4. Kävin reilu viikko sitten Ilta Conferencissa nauttimassa Sanasta ja mahtavasta ylistyksestä! 5. Rista, meikäläisen vanha kunnon teinikonnakamu. Oltiin yks päivä mm. hohtokeilaamassa maanantai-illan piristykseksi siipat mukana. 6. Esterin kanssa vesileikkejä. Toiminnallisten touhujen lisäksi toi tyttö puhelee ihan uskomattoman paljon. En ymmärrä miten puheen kehitys on voinut noin räjähdysmäisesti kasvaa tällä 2vee tättähäärällä. :-D

Ja että tällä postauksella olisi joku syvempi tarkoitus, heitän perinteiseen haasteen nyt teille lukijoille! Ajattelin toteuttaa pitkästä aikaa Q&A- postauksen, joten tarvitsisin enää vain kasan mielenkiintoisia kysymyksiä. Aihepiiri toistaiseksi vapaa, tietysti hyvän maun rajoissa.☻ 

Miltä kuulostaisi Q&A- postaus videomuodossa?


Kiitos jo etukäteen ihanat! Mukavaa alkavaa marraskuuta. ♥

- Ina
sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Välillä on hyvä vaan olla


Hellurei ihmiset hyvät

Eletään lokakuun loppua ja monenlaista on ehtinyt tapahtua. Uusi mielekäs työ Glitterissä, 3 viikon flunssakierre yhdistettynä kuivaan ja kutiavaan yskään, kummitytön 2v synttäribileet, ystävien yökyläilyjä sekä Pohjanmaan reissua. Arki on ollut ihanan tavallista, rehellisesti sanottuna välillä ihan jopa tylsää. On huojentavaa sisäistää se tosiseikka, ettei aina tarvitse olla takomassa kun rauta on kuumaa. Vaikka kirpsakkana syyspäivänä auringonsäteet houkuttelevat nauttimaan ulkoilmasta, ei aina tarvitse jaksaa olla hirmu reipas ja energinen. Kerran kaks taisin mennä päiväunille kun ei ollut tekemistä. Silloin on helpottava laittaa kännykkä äänettömälle yöpöydän kulmaan ja olla täysin tavoittamattomissa. 

Muutto Tampereelle on poikinut paljon uusia asioita, ihmisiä ja menoja arjen ympyröihin, joten välillä on tervettä vetäytyä edes päiväksi omiin ajatusmaailmoihin. Niinkin yksinkertainen asia, kun kynsilakan laittaminen kiireettömässä ilmapiirissä voi olla todella terapeuttista. Tykätään Samulin kanssa katsoa myös paljon elokuvia, joten kotisohvalla mammiminen saunatakki yllä on melkein parasta mitä syksyssä tiedän. 

Iloitsen siitä, että vihdoinkin parantuessani inhottavasta basilliystävästä pääsen jatkamaan kuntosalilla/ryhmäliikuntatunneilla käymistä. Aion ottaa positiivisen startin uuteen viikkoon ja pitää entistä enemmän huolta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnistani, johon kuuluu sopivissa määrin menoa ja lepoa. Ehkä vielä 21- vuotiaana ei ole aika pysähtyä. Viisautta on löytää itselleen toimiva balanssi ja kuunnella omaa jaksamistaan näissä suoritusyhteiskunnan ristipaineissa.

Mitä teidän syksyyn kuuluu ihanaiset?☺♥ 

- Ina
sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Yhtä hauras kuin lasi

 On olemassa hetkiä, joiden haluaisin hellästi sisällytettävän rustiikkissävytteiseen lasipurkkiin. Purkin ulkonäkö on meidän onneksemme tuunailtavissa, sillä täten sen saisi synkkaamaan huoneen kokonaisvaltaisen sisustuksen kanssa. Parhaimmassa tapauksessa muutkin huoneessa vierailevat noteeraavat tämän ulkoisesti kauniin yksityiskohdan ja sisustuselementin hyllyn tasanteella. Mikä onnistumisen tunne, voisin ylpeillä salamyhkäisesti mielessäni olevani visuaalisesti lahjakas sisustajatar.
 Lasipurkin omistaja arvostaa kodin aarrettaan eikä tietenkään toivo ulkopuolisten roskaajien tuhoavan sitä hohtokauden keskellä. Kun puhutaan mestarista, suloisen purnukan rakentajasta, hän tuntee omansa yksityiskohtaisesti jokaista teräväpiirtokulmaa myöten. Hän on ollut jo luomisprosessin alussa, suunnitellut maltillisesti jokaisen liitoskohdan. Omistaja pitänee huolen ulkoisista tarpeista niin kauan kun esine on hänelle tyydytystä tuova, tunnearvoa ylläpitävä tai ulkoisen ihailun väline.
 Mestari tuntee tuon niin helposti särkyvän, lasisen materiaalin alle. Hän tuntee lasin heikkoudet ja epävarmuuspisteet. Hän tietää, koska ollaan lähellä särkyä. Hän näkee nekin hetket jo ennalta, kun olemme äkkiarvaamatta tulleet rikotuiksi. Tai silloin kun prosessi on ollut viiltävän hiljainen ja silti lopputulokseltaan niin surullisen raskas.
 Kauniina elon hetkenä toivoisin osaavani säilyttää voimakkaat ilon tunteet ja kokemukset siihen yllämainittuun lasipurkkiin. Iloitsen monesti niistä niin, että haluaisin koko maailman eläytyvän siihen kanssani. Kuin rytmilliseen tanssiin, johon uppoutuessa ihmisyyden turmeltuneisuus hetkeksi unohtuisi. Kai haluaisimme ylläpitää omissa käsissämme jotain pysyvää, siinä yrityksessä monesti kokeillen ja kompastellen. 
Yhteiskunta ja ympäröivä maailma on kuin se huone, jossa sielumme taistelee arvostaan ja paikastaan rustiikkisen lasipurkin muodossa. Voimme tuunata ulkoisia sivuseikkoja olosuhteisiin sopiviksi, jopa sen uhalla että kadotamme sydämemme arvokkaimman sisällön. Emme anna kunniaa enää hänelle jolle kunnia kuuluu, lasin mestarilliselle rakentajalle. Hän kyllä restauroi meidät vaikka olisimme itsemme ja muiden silmissä hävyttömän rikkoutuneita ja epäsopivia. 
Juuri silloin Mestari palaisi halusta osoittaa, kuinka taitava ja rakastava uudelleenrakentaja hän on. Silloin hänen nuppineulan tarkka kädenjälkensä tulisi osoitetuksi, eikä se kädenjälki jäisi keneltäkään huomaamatta. Hän osoittaa sen, koska rakastaa luomuksiaan mittaamattomalla tavalla. Ansaitsematon rakkaus, joita nämä maailman huoneet eivät tunne. 
Mutta juuri sinut on nimeltä käsin kutsuttu tuntemaan Hänet, joka tietää hiustesi tarkan lukumäärän. Hän tuntee sinut, koska olet hänen lapsi. Sinä saat havainnoida, kerätä ja säilöä ne matkalla opitut muruset, ilman että sinun oikea identiteettisi olisi ulkokullatun rustiikkipurkin pintaraapaisu. Enää sinun ei tarvitse pälyillä epävarmana paineistetussa huoneessa, missä syvimmälle vapaudelle ei ole tilaa. 

Sinä saat olla yhtä hauras kuin lasi, ilman häpeää. 

- Ina

P.S. Special Love Letter for you 
maanantai 10. lokakuuta 2016

Mun on hyvä näin

Mun sydän on täyttynyt viime aikoina kiitollisuudesta. Mitä pienimmistä arjen iloista, kuten siitä että työpäivän jälkeen kaikkensa antaneena voi hypätä vaivatta Pohjanmaalle puksuttelevaan junaan. Saan kuunnella musiikkia VR:n majesteettisesta yksilöistuimesta ja olla herpaantumatta siitä, että nettiyhteys osoittaa maallista mieltään Parkanon pystymetsän kohdalla.
 Iloitsen vapaudesta. Siitä, ettei kukaan uhkaa henkeäni tai sananvapauttani. Saan kirjoittaa blogia, ilman että minua kivitetään. Saan pienenä ihmisenä jakaa minua ihmetyttävistä aiheista ja koen siitä valtavaa kiitollisuutta. On täytynyt kyseenalaistaa ja ottaa radikaalisti etäisyyttä ymmärtääkseen vielä nöyremmällä sydämellä kuinka mahtavasta mahdollisuuksien polusta on ollut kyse. 
Kävin viime viikonloppuna kotona Ilmajoella ja sain samalla fyysisesti että henkisesti perspektiiviä nykyiseen elämääni Tampereella. Jälleennäkemisen riemu oli valtava kun heräsin aamupöpperössä siihen, kun siskoni tuli kotiin pidemmältä Serbian reissulta. Samalla valmistelin lähtöä Etelä-Pohjanmaan Opistolle, sillä aikomuksenani oli mennä moikkaamaan opettajaamme sekä verestelemään viime vuotisia muistoja. Rupateltiin nykyisen KOPin linjan kanssa ja sain kertoa oman taistelutarinani koulupaikan tavoittelusta. Lopputulema oli se, että työteliään ja antamuksellisen uurastuksen jälkeen saa todellakin seistä ylpeänä, takki tyhjänä.
Kuvailin tuntemuksiani siten, että jos keväällä kovan suorituspaineen keskellä minulle oltaisiin tultu sanomaan, että koulupaikkasi jää 0,5 pisteestä kiinni, olisin varmasti menettänyt hetkellisesti toivoni elämään. Muutama viikko ennen pääsykoematskujen julkaisupäivää menetin läheisen ihmisen elämästäni. Jäljelle jäi valtava suru ja kaipuu sekä kysymyksiä, joihin en tule koskaan saamaan vastauksia. Kuukauden päästä isoisäni menehtyi syöpään ja vaikka kuolema oli odotettu, kosketti se silti. 
Hymy nousee huulilleni, kun muistelen yhtä kaunista keväistä juoksulenkkiä lapsuudenmaisemissani. Lähdin ulos keventämään päätäni pääsykoestressiltä ja olin sisältä aika paatunut ja rikki yllämainittujen tapahtumien johdosta. Rukoillessani selkeää johdatusta elämääni, tunsin syvän rauhan sydämessäni. Totuudessa ei ole tilaa pelolle. vaikka kuinka inhimillisesti katsottuna luonnollisesti jännitin epävarmaa tulevaisuuttani, tiesin että mikään ei ole sattumaa. 
Se, että saan asua aviomieheni kanssa Tampereella kodikkaassa pikku kaksiossa on ollut meidän pitkäaikainen unelma. Lopulta muutaman kuukauden työnhakuprosessin jälkeen minulle siunaantui Glitteriltä työpaikka, mistä olen ollut todella innoissani. Saan samalla käydä Message Opetuslapseuskoulua ja kasvaa hengellisessä mielessä lisää oppien Jumalan Sanaa.
Itsestäänselvyytenä ei sovi pitää mitään, ei myöskään kaikkia niitä ihmisiä joiden kanssa saa jakaa ne elämän kuuluisat ilot ja surut. Nää kaksi naista on tuonut mielettömän määrän iloa mun päiviin. Naurettiin, että taidetaan olla kaikki toistemme rukousvastauksia, hahah. En malta odottaa, mitä jännittävää elämä yhdessä muun muassa näiden ihanuuksien kanssa tuo mukanaan. Ehkä enemmän leivontahetkiä ja jakamisen kyyneleitä, molemmat tietenkin maailmanparantamisen mielessä. 
Yksinkertaistettuna, mun on tällä hetkellä aika hyvä näin.

 Mistä sä olet kiitollinen tänään?

''Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan tietoon. Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.'' ♥ (Fil.4:6-7)

- Ina

Instagramia päivittelen säännöllisemmin kuin blogiani, joten nimimerkillä inanen löytyy maistiaisia meikäläisen elämästä. Snapchatissa käyttäjätunnukseni on vanha tuttu mingomaloni.