torstai 28. syyskuuta 2017

Elämä somen takana

vihreäinuskinen12-1
Elämä somen takana  mitä se on? 

Ehkä vieno heijastus arkisesta peilikuvasta. Mielelläni näkisin itseni energisenä ja aikaansaavana "touhoottajana", kuten asia tuttavallisesti kotikonnuillani ilmaistaan. Hoitaisin työn ja opiskelun rehellisen yksiviivaisesti, lähellä aikuismaista ja kypsää tasapainoa. Lenkkeilisin päivittäin, tai ainakin joka toinen päivä. Uhkuisin itsevarmaa kauneutta sekä sisäisesti että ulkoisesti, näyttäisin kiireiseltä. Pelaisin sosiaaliset kontaktit luontevasti, unohtamatta läheisten ihmissuhteiden ansaitsemaa 100% panostusta. Tahtoisin niin kovasti olla kykenevä, jaksava ja antava. Oli kyse ajasta surevan ystävän vierellä taikka työpaikan kiireessä. Sitähän meiltä odotetaan nykyajan suorituskeskeisessä yhteiskunnassa.
vihreäinuskinenkahvi1parempi-1
Vai odotetaanko? Ja jos odottaa, niin kuka? Haluaisin, että pysähtyisit ja kysyisit itseltäsi juuri tämän edellä mainitun kysymyksen. Kuka toivoisi sinun olevan ja mitä? Kenen tahdissa sinun kuuluisi pysyä, että olisit tarpeeksi hyvä? Onko siihen olemassa jotain yleistä normia, vai keneltä/mistä otamme mallia niin tottuneesti, ettemme uskalla pysähtyä riittävän tyytyväisinä tähän hetkeen? Unelmani on, että uskallettaisiin nähdä elämän ainutlaatuisuus ja arvokkuus tässä hetkessä. Fokus olisi jossain muussa kun oman itseriittoisen elämän lyhytnäköisessä tarkastelussa. Tottakai minä olen oman elämäni päähenkilö, sillä kukaan muu ei voi askeltaa puolestani. Tärkeää on tunnistaa, mitkä ovat minun elämääni ohjaavat tärkeimmät arvot. Ja pyrkiä katsomaan omaa ajatusmaailmaa, valintoja ja tekoja niiden kautta. 
vihreäinuskinenjuttu-1
Väitän, että suorituspaineet oman elämän onnistumisesta myös muiden silmissä on kasvanut sosiaalisen median murroksen myötä. Puhuessani oman elämän ''onnistumisesta'' sisällyttäisin siihen yleisesti tavoiteltavaksi luokiteltuja asioita kuten koulutuksen, menestyksen, varallisuuden, asunnon, vartalon, ulkomaanmatkat (lista on loputon, ylipäätään mitä kukin yksilö näkee henkilökohtaisesti tärkeinä arvoina). Surullista on, että nämä välineelliset arvot ovat enemmän sanattomasti esillä ihmisten asenteissa ja olettamuksissa somessa. Sellainen kuva ainakin minulle välittyy aika ajoin, kun selaan esimerkiksi instagramia. Samaan hengenvetoon voin kuitenkin todeta, että itsekin olen tähän turhamaiseen ajatuskuoppaan astunut. Siksi pyrinkin jatkossa kiinnittämään enemmän huomiota siihen, minkälaista viestiä annan itsestäni somessa muille, vaikka haavoittuvaisuuden vuoksi raakalaisen rehellistä kuvaa onkin vaikea antaa. Ennen kaikkea itselle sopivan tasapainon löytäminen somemaailman paineiden keskellä on tärkeää. 
vihreä4-1
Ehkä tällä poukkoilevalla tekstirykelmällä yritän tuoda esiin huoleni siitä, kuinka me ihmiset oikeasti voidaan somekulissien takana. Riisutaan rohkeasti ihmispelon kahleet epäonnistumisesta tai sisään iskostetusta vertailusta, joka pahimmassa tapauksessa vetää kieroon meidän someidentitetiin ja sitä kautta oikean identiteetin. Olenko mä Ina, vai Inanen instagramissa? Oikea Ina on samaan aikaan räiskyvämpi ja herkempi kuin tarkkaan mietitty väriteemalle uskollinen feedi. Hyvinä hetkinä on into paljastaa itsestä pilkahdus haavoittuvaisuutta, sillä se tekee meistä ihmisistä toisillemme helpommin lähestyttävämpiä. En tahdo tuomita kenenkään tapaa olla tai elehtiä sosiaalisessa mediassa, mutta jostain syystä tuntuu että asenneilmasto somen tuomista paineista on muuttunut ahdistuneemmaksi. Samalla puhun tässä itselleni ja pohdiskelen tämän suuren maailman eri sipulikerroksia ääneen. Ei ole vastauksia, on vain lukematon määrä eri vaihtoehtoja ja mietelmiä. Mitä itse ajattelet aiheesta, onko some realistista vai tarvitseeko sen edes olla sitä? Vaikuttaako ihmisten suojakuori tai halu näyttäytyä muille tietynlaisena siihen, mitä kuvaa annamme someen itsestämme?
vihreä6-1
Ilman muuta positiivista ja iloista mieltä on enemmän kuin kannattavaa jakaa eteenpäin. Tää maailma kaipaa kuulla enemmän rakkauden ja armollisuuden sävyttämiä kuiskauksia. Enemmän vilpittömiä rohkaisun sanoja, vähemmän alas painavia syytöksiä. Nollatolarenssi ilkeilylle ja kateellisuuden katkeralle myrkkysienelle. Tämä olisi somehyvinvointia edistävä pyrkimys tuottaa ja vastaanottaa tarinoita ja erilaisia materiaaleja, tätä olisi ideaali sydämenasenne.
vihreäinuskinenkahvi1-1
Yhtenä oman elämän esimerkkinä ja viime aikaisten tunnelmien yhteenvetoa on se, kuinka somen paineet vaikuttavat omaan luovuuteen ja uskaliaisuuteen tarttua uusiin asioihin. Olen kauan aikaa (vuosia) haaveillut videoiden tekemisestä, mutta jokin pidättelee minua tekemästä niitä. On olo, että en osaa, enkä pysty siihen tasoon mitä muut tekevät. Ärsyttää ajatella näin, mutta onko se hiljainen hyväksyntä ja automaatio siitä, että kuvittelee riittämättömyyden tunnetta verrattuna johonkin yleiseen ''tasoon''. Tässä videoasiassa viittaan ennen kaikkea esimerkiksi nykypäivän tubeskenen valtavaan visuaaliseen ja ammattimaiseen editointiotteeseen. Haluaisin unohtaa kaiken ylimääräisen joka luo turhaa painetta ja stressiä liittyen myöskin blogin kirjoittamiseen/mahdollisiin unelmiin tehdä myös videoita itselle tärkeistä ja puhuttelevista aiheista. Haaveena olisi tehdä Inamaista, mahdollisimman välitöntä ja omannäköistä settiä - miksi en siis vaan tekisi? (ESIM. Milla Grönman tekee aivan ihastuttavia, omaperäisiä ja aitoja videoita tubeen!) Yleisesti ottaen ajatukset videoiden tekemisestä vaihtelevat aika usein, sillä aiheeseen liittyy paljon lieveilmiöitä joihin suhtaudun melko kriittisin silmin. Esimerkiksi ''piireihin'' pyrkyröinti, tube-elämän tarpeeton glorifiointi ja jopa paikka paikoin hysteeriseksi muuttunut fanituskulttuuri. Don't take me wrong, en usko silti olevani ainut joka näitä asioita on pohdiskellut, vai?

vihreäinuskahh-1
@Photos: Iida Oikarinen, Edit: Me

Mitä sinulle kuuluu? Mulle kuuluu tällä hetkellä töitä, opiskelua ja seurakuntajuttuja. Välillä on erityisen onnellinen olo, kun taas toisinaan arki tuntuu stressaavalta. Onneksi mikään ei ole niin haudanvakavaa. Fiilistelen elämää, koska tää kaikki on vaan niin suurta lahjaa. Unohdetaan se mitä muut haluaisi meidän olevan ja keskitytään siihen, mihin meidät on luotu ja kutsuttu. Be blessed!

- Ina

perjantai 4. elokuuta 2017

Mitä olen tuntenut tänä kesänä

Upeat kuvat ottanut ja muokannut: Johannes Laaksonen

Tää kesä on ollut yhtäaikaisesti paikasta toiseen juoksemista ja pysähtymistä. Asioiden puntarointia järjen ja tunnemaailman välimaastossa, kysymyksiä ilman vastauksia. Kauniita hetkiä, joissa kiinteä katse kohtaa silmät. Pelotonta keinumista ja huipuista nauttimista. Järvessä kastautumista aamuauringon noustessa, kylmästä piittaamatta. Rakkautta ja surumielisyyttä yhdessä sekunnissa. Lapsenomaisesta asenteesta itsessään ilakointia, vaikka 22 vuotta iski mittariin juhannuksen jälkimainingeissa. Loputtomia mielikuvitusmatkoja täydelliseen, hyväksyen epätäydellisyyden olemassaolon. Heikkouden ymmärtämistä. Minä olen pieni, kertakaikkisen pieni tässä maailmankaikkeudessa.

Tää kesä on opettanut mulle paljon. Mielestäni on huojentavaa havaita, että kaikesta omasta yrittämisestä huolimatta en kykene täyttämään täydellisen, saatika hyvän ihmisen mittaria. Sillä uskon, ettei sellaista ole olemassa. Sen vielä syvemmin ymmärtäessä, armollisuus itseä kohtaan on kasvanut enenevissä määrin. Emme ole syntyneet tänne toinen toistemme tuomareiksi, vaan antamaan rakkautta. Sitä rakkautta minussa itsessäni ei ole liiaksi, ainakaan niinä päivinä kun oma itsekkyyteni syystä tai toisesta on koholla. Pyrkimys hyvään on realiteetti, josta aion pitää kiinni. Se on tahtomista ja joskus myös itselleen kuolemista. 

''1 Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa. 2 Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon, jossa nyt lujasti pysymme. Me riemuitsemme siitä toivosta, että pääsemme Jumalan kirkkauteen. 3 Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, 4 kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa. 5 Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen.'' ♥ Room 5.1-5

- Ina

perjantai 21. heinäkuuta 2017

Siskoaikaa & Tammerfest 2017

Heipsis!☻Eilen oli ihan huikea päivä, sillä sain viettää arvokasta laatuaikaa mun rakkaan pikkusiskon kanssa. Ana oli Serbiassa reissun päällä melkein 1,5 kuukautta ja halusin yllättää hänet jollain kivalla koto-Suomen kesäelämyksellä. *Tammerfest tarjosi meille ilmaislipukkeet Ratinanniemen festivaalipuistoon ja siitähän riemu repesi! Kävelymatkalla itse kohteeseen meikämandoliini kävi vielä nappasemassa työpaikalta irtoripset messiin ja tallusteltiin täpinöissämme ihanaista Putroa kuuntelemaan. Rynnättiin het' alkuun eturiviin ja olisitte nähny miten tohkeissamme oltiinkaan. Samuli Putron vartaloa somisti punaiset, ehkä 44 koon (kyseessä pieni mies :-D) pussihousut ja lavashow oli Putron tapaan omaleimainen yhdistelmä minimalistisen hupaisia tanssiliikkeittä ja herkkää tarinan kerrontaa. 
Me kovimmat fanit eturivissä tietysti pidettiin desibelitasot roimasti mekkalan puolella..  Putron monet biisit on kulkenut mun elämässä mukana, eri taitekohdissa, hyvinä ja huonoina hetkinä. Mukana huipuissa ja kuiluissa. Putro on sanoittajana yksi mun suurimpia inspiraatioita. ''Me olemme ihmisiä elämämme taitekohdassa, me olemme ihmisiä rohkeita ja pelokkaita. Me olemme ihmisiä elämämme taitekohdassa, me olemme ihmisiä kirkkaita ja pimeys harteilla.''  En osaa edes eritellä mun lempparibiisejä Putron kokoelmasta. Muutaman mainitakseni Mitäpä jos, Olet puolisoni nyt, Elämä on juhla, Arktiseen limboon, Tuhkaa korulippaassa.. Sanoinko et muutama? 
Sää ei ollut kuin morsian eilen ehtoona, mutta yleinen hyvän tuulen tunnelma kompensoi uupuvaa Ruisrock säätä mainiokkaasti. Melkein yhtä korkealle Putron kanssa nousi meikäläisen listalla ihana ja sievä Anna Puu. Mulla on ollut ehkä hiukan nuiva ja ennakkoluuloinen kuva hänestä, mutta artistina ja esiintyjänä hän kyllä yllätti aivan totaalisesti. Mieletön lavakarisma ja vireessä sointuva kaunis ääni. Vitsi, livekeikoissa on aina se oma juttunsa. Tunteita herättävät musiikkikokemukset on tärkeitä ihmisen psyykeelle, ainakin omalleni hahah. Putron ja Puun lisäksi festeillä kuunneltiin Tuure Kilpeläisen & Kaihon Karavaanarin, Juha Tapion sekä Lauri Tähkän musisointeja. Pääsin muutamaan otteeseen screenillekin punaisen sadetakkini kanssa, olisitte nähny mun ilmeen! :'D Tää Balkan-neitohan ei omia tunnereaktioitaan pienentele. 
Nää oli mun ensimmäiset kaupunkifestarit ikinä ja ai että miten helpolta tuntui hengittää, kun tiesi et oma koti on alle parin kilsan päässä. Festarit oli mun silmään oikein hyvin organisoitu, ruokakojuihin ei ollut pitkiä jonoja kuten ei myöskään vessoihin. Vesipisteet löytyi alueen alkupäästä ja kaikki näytti toimittelevan toisilleen niin mukavasti. Oikeen semmoset hyvän mielen festarit.☻ Hömpöteltiin Anan kanssa kun varhaisteinit konsanaan, söin yksin suolaista festariruokaa (makkaraperunat ofc), juteltiin toisten fanaattisten Putro- fanien kanssa (teen tästä faniudesta vähän turhankin ison jutun, ihan ku mun elämä pyöris kyseisen herran ympärillä hahah), tanssittiin että tuli lämmin, arvostettiin elämää, otettiin elävää kuvaa, säikähdettiin lavailotulituksia, laulettiin äänihuulemme kipeiksi, pidettiin Juha Tapiota symppiksenä ja Lauri Tähkää pörhentelevänä rokkikukkona.

Jos ootte hoodeilla, käykää ihmeessä tsekkaamassa Tammerfestien tunnelmat. Nyt on luvattu oikein mukavaa säätäkin tänne Tampereelle. ☺

- Ina

P.S. Oon niin iloinen, että oon päässy taas bloggaamisen ''makuun'' ja nauttinut tästä. Alkaa pikku hiljaa tuntumaan siltä, et saan takaisin otetta siihen mitä oon vuosia rakastanut tehdä. On levollista sisäistää, että voin tehdä omaa juttua sillä intensiteetillä ja ilolla mitä mulla on. Ja mitä mahtavinta, että teitä on vielä siellä ruudun toisella puolella! ☺

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Ruisrock 2017

Heips☻Nyt on pikku hiljaa palauduttu muikean Ruisrock viikonlopun jäljiltä, joten näin tiistai-illan ratoksi en näe parempaakaan tekemistä kun käydä viikonlopun kuvasaldoa läpi. Päräytän heti alkuinfoksi, että tää oli mun ensimmäinen festarielämys Turun Ruissalossa. Paljon oon kuullu huhuja Suomen parhaimmista ja aurinkoisimmista festareista, mutta nyt sain kokea sen omakohtaisesti itse ja vitsi kuinka mä nautin sydämeni kyllyydestä! Aika ajoin epäilin kuinka tuun jaksamaan henkisesti että fyysisesti tämän viikonlopun puolimaratonin, mutta hyvin siitä suoriuduttiin ja aina se uusi into nosti siipiään hetkellisen väsypiikin alta.
Perjantaina puksuteltiin aamujunalla kohti Suomen Turkua ihanan Merin kanssa. Ennen junaan nousua ehdin ottaa pikaiset aamuhölkät juna-asemalle sekä suorittaa boheemina persoonana festaripakkaukset ''hyvissä ajoin''.. Vielä 10 min ennen lähtöä silitin vaatteita (mitä teen elämässä muutenkin aniharvakseltaan), onneksi olin jo edellisiltana miettiny mitkä kuteet laitan päälle. Viikonlopun teemavärihän oli keltainen ja meikissä ei glitteriä säästelty. Merin kanssa naureskeltiinkin sitä, kuinka aamupäivän kohokohtia oli yhteiset meikkitalkoot samalla kun Ruisrock 2017- spotifylista soi taustalla. Iso kiitos vielä kultaiselle Lauralle, joka niin hyväsydämisesti antoi kämppänsä meille käyttöön koko viikonlopun ajaksi. Ikikiitollisia siitä. ♥
Mua naurattaa, kun mun kaikki 3 festaripaitaa on kotoisin BikBokista. Ja ei, tää ei ollut maksettu mainos tai mikään yhteistyömaininta, taisin vain kertalaakilla löytää sieltä muutamat ihastuttavat kesähepeneet kruunaamaan Ruissin kesäisen viikonlopun.. :'D Lisäksi Vansin leopardikengät palvelivat tehtävässään edukseen.
Mut yllätti positiivisesti se, miten hyvin Ruisrock oltiin tapahtumana organisoitu (invaliditaksiepisodia lukuunottamatta). Vessa- ja vesijonot olivat lähes aina taktikoitavissa, lukemattomat eri ruokakojut (erityismaininta maittaville & rapsakan hintaisille burgereille) täydensivät festaritunnelmaa sekä mieletön talkoohenki. Oli myös todella sympaattista nähdä vanhempaa väestörakennetta paikan päällä, muistaakseni yli 70-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi Ruisrockiin sisään. Kuinka siistiä! Esiintyjäkaartista ehdottomat suosikkini olivat Bastille, Sanni, Antti Tuisku ja Vesala. Bastillen levyjä oon kuunnellu todella paljon ja käväisinkin heidän Helsingin Jäähallikeikalla maaliskuussa. Sanni heittäytyi yleisömereen ja juuri meidän kohtaan niin sain kunniatehtäväksi pidellä Sannin rungosta kahdella kädellä kiinni, hahah ai että oli hauskaa! Antti Tuiskun lavashow oli kaikkineen mukaansatempaavin ja viihdyttävin, kun taas Vesalan karisma ja musiikillinen erinomaisuus tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Btw, Vesalan ''Rakkaus ja Maailmanloppu'' on mielettömän kova kipale. ♥
Mieleenpainuvia kohtaamisia, paljon naurua, kolottavan säryn ääneen valittamista, letkeetä tanssahtelua, piirin keskellä hassujen tanssiliikkeiden toteuttamista, kuumuutta, toinen toistaan omaperäisempien ja kauniimpien tyylien bongaamista, hiekalle istahtamista kun jalat ei enää kanna. Erityiskiitos teille muutamille lukijoille, jotka tulitte niin ihanasti mulle juttelemaan. Lämmitti ihan super paljon sydäntä. ♥

Onko siellä ruudun toisella puolella muitakin Ruisrockista palautuvia ihmissieluja? Mitä teille kuuluu ja mikä on ollu teidän kesän kohokohta? ☻

- Ina

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

The Weeknd ja viikonloppu Helsingissä


Hei ja mahtavaa heinäkuun alkupuoliskoa!☻Tässä olisi pientä kuvapläjäystä viime viikonlopun meiningeistä. Oltiin Miisan & Tomaksen kanssa ensimmäistä kertaa Kaisaniemen puistossa järjestetyissä musiikkikerpaloissa The Weekndin keikalla. The Weeknd oli vielä parempi livenä mitä osasin kuvitella, vaikka show itsessään ei ollutkaan tajunnanräjäyttävä. Suomen kesään kiinteästi kuuluva tihkusade sekä festareille ominainen atmosfääri tekivät kokemuksesta samalla helposti tunnistettavan ja ainutlaatuisen. :'D Illasta muikean teki mahtava seura, suussa sulava ruoka (ääni Kuja- ravintolan burgerille♥) sekä svengaava tanssimusiikki. 

Sunnuntain sää hellitti meitä oikein olan takaa, joten päätettiin lähteä spontaanisti Linnanmäelle tsekkaamaan muutamat laitteet ja syömään hattaraa lokkien keskelle. Hurjakuru kasteli meidät rajulla kädellä, mutta onneksi kesä kuivatti siinäkin tilanteessa ja hulppealla huumorilla naurettiin bouttumme melkein kumoon. Otettiin Samulin kanssa semmonen asenne, että tänään ei katsota kelloa ja mennään sillä paluujunalla takaisin Tampereelle kun hyvältä tuntuu. Klo 21.03 junalla päräyteltiin takas koti-Manseen tyytyväisinä viikonlopun tapahtumasaldoon, sekä suoritettiin tehosiivot yhdessä tuumin ennen nukkumaanmenoa. Tänään aamulla käytiin Fazer Cafessa ihanalla aamupalalla, sekä saatiin erinomaisen hyvää asiakaspalvelua osaksemme. Voi miten pienistä asioista voikaan ihminen tulla onnelliseksi. Töissäkin on ollut erityisen mukavaa ja miellyttäviä asiakaskohtaamisia. Isoimpia juttuja on ollut ne, kun asiakas on kehunut mun iloista asennetta juuri silloin kun sisällä on käynyt läpi raskaita pettymyksiä ja olo ei oo ollut aina hirvittävän hehkeä. Kyseisissä hetkissä noilla rohkaisun sanoilla on älyttömän suuri positiivinen vaikutus omaan mieleen.


Farkkutakki/Ivyrevel, Hame/Bikbok, Toppi/GinaTricot, Sukat/BikBok, Kengät/Skopunkten, Aurinkolasit/Glitter

Viikonlopuksi suuntaan ensimmäistä kertaa Ruisrockiin ja näillä näkymin sääennusteet näyttää aurinkoa ja lämpöä. Mikä on sun tän kesän kohokohta, vai annatko enemmän tilaa spontaanille tekemiselle etukäteen suunniteltujen to do- juttujen sijasta? 

P.S. En päässyt kouluun, jäin puheviestintään 9. varasijalle.. Pettymys oli alkuun luonnollisesti melko suuri, mutta nyt on jo päästy hyvin asian yli ja nokka on kohti uusia haasteita ja mahdollisuuksia tulevaa vuotta ajatellen. Voisin tehdä tästä oman sepustuspostauksen/videon, jos aihealue teitä syvemmällä tasolla kiinnostaisi? Iso kiitos vielä viime postauksen kommentteihin, te sulatitte mun sydämen niillä. ♥

- Ina

@Miisa Rotola-Pukkila

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Kuulumiset 3,5kk jälkeen

Minä täällä.. todella pitkän ajan jälkeen.☻ Tai enhän mä oo lakannut olemasta tai elämästä tänä aikana, vaikka totaalista hiljaiseloa blogin puolella onkin ollut. Sanotaanko näin, että hepsankeikka-Inanen on ottanut henkistä voimistelua & spurttia pääsykokeisiin lukemisen muodossa tämän kevään aikana. Hurlumpsis, oonkohan mä edes kertonut blogin puolella mitä alaa aion hakea kevään yhteishaussa? Puheviestintää. Teoriakokeesta selvittiin sen verran hyvin, että olin muutama viikko sitten hakuprosessin 2.vaiheessa eli soveltuvuuskokeissa haastattelussa sekä pitämässä 5 minuutin puhetta tuomarikaartille. Ja wau vinde se fiilis, kun sain tietää että mun itsenäisen opiskelun päättelemä, rankka teoriapainotteinen ponnistelu tuotti tulosta ja sain mahdollisuuden päästä näyttämään persoonaani soveltuvuuksissa. Pompin kirjaimellisesti tasajalkaa ja kiitin Taivaan Iskää Hänen hyvyydestään. Riemu repesi soitellessa läheiset läpi, enkä muista nauroinko vai itkinkö onnesta. 

Lopulliset koulutulokset tulevat vasta kesäkuun lopussa, joten vielä joudun hetken elämään täydellisessä jännitysnäytelmässä tämän tiedon osalta. Tottakai pettymys tulee olemaan suuri, jos en koulupaikkaa saa tänä vuonna. Samalla tiedän, että asioiden on tapana järjestyä. Luotan siihen, että elämä kantaa ja Jumalan hyvä tahto saa tapahtua. Aina se ei ole helppoa, mutta minulla on rauha tämän asian puolesta.
Vaikka suurimmaksi osaksi kulunut kevät on sisältynyt armotonta lukemista (sekä töitä) ylä- ja alamäkineen, olen mä silti ihmisiä nähnyt ja nauttinut arjen pienistä iloista, kuten ystävien seurasta. Vappuna sain kutsun päästä leipomaan Miisan kanssa ihka ekaa kertaa omatekoisia vappudonitseja ja niistä tuli tottakai ihan naurettavan hyviä. Katso leikkisä vappuvideo tämän linkin alta. Tehtiin myös Liisan & Roosan kanssa ikimuistoinen reissu Petroskoihin (lue: Ilmajoelle) ja monen monet insidevitsit jäi tästä viikonlopusta käteen. Vaikka oltiin välillä iltaseltaan hiukan ylivirittyneessä tilassa, oli hauska nukkua ylämökissä kun sauna lämmitti selustaa. Käytiin myös Seinäjoen Illan järjestämässä ''Isä meidän''- tapahtumassa, joka tuli todella tarpeen. 
Tämän kesän aikana oon oppinut enemmän elämään hetkessä. On sanomattakin selvää, ettei järkevää kiintopistettä huomiseen ja tulevaisuuteen pidä unohtaa, mutta jos oikein mietitään niin ainut mitä meillä on - on tämä hetki. Oon fiilistellyt sadepäiviä, kun silloin oon voinu mennä naapurissa sijaitsevaan kirjastoon lainaamaan uudella kirjastokortilla mielenkiintoisia kirjoja. Nukahtaa salaa vahingossa päikkäreille päiväpeiton päälle ja herätä ystävän puhelinsoittoon. Miksi muuten se toinen osapuoli aina tunnistaa sun äänestä että oot nukkunu, vaikka kuinka yrität esittää reipasta ja skarppia langan toisessa päässä? :-D Mulle käyny noin monasti, hahah.
Maaliskuussa kävimme aktiomatkalla Albaniassa ja toukokuussa sanottiin heipat (mutta ei hyvästejä♥) raamattukoulun porukalle. Tuntuu, että vasta jälkikäteen hoksaa miten upea edeltävä vuosi onkaan ollut. Oon saanut aamut hyvin liikkeelle rohkaisevassa ilmapiirissä samalla kuunnellen ajatuksia herättäviä opetuksia. Oon oppinut tuntemaan itseäni paremmin ja sitä kautta tutkiskelemaan enemmän oman sydämeni tilaa. En oo täydellinen ihminen, hyvin kaukana siitä. Joinakin päivinä tuntuu, että kelpaanko mä tällaisena vajavaisena ihmisenä edes Jumalalle. On ollut mieletöntä saada kokea niin suurta Jumalan rakkautta ja armoa tämän vuoden aikana. Jokainen vuoden päivä ei ole ollut aurinkoinen, mutta jokainen päivä on sisältänyt toivoa. On turvallista askeltaa johdatuksessa, vaikka välillä tää maailma koettaa huutaa täysin vastakkaista sanomaa sun päälle. Päivä uusi on kokonaisvaltaisen elämän opin aukeama. Toisena päivänä tapahtumaketjut eivät saa ymmärrystä mielen sopukoissa, kun taas huomispäivänä tarina näyttäytyykin vähän kokonaisempana. 
Oon ihastellut kesäistä Tamperetta sydän sulana, syönyt Fazerin herkullista aamupalaa hyvässä seurassa pitkään ja hartaasti, ollut ystävän ylppäreissä ihanassa pohojalaismiljöössä, viettänyt tärkeitä hetkiä kummilasten kanssa ja valvonut auringonnousuun asti. ♥
Toivottavasti teitä on vielä siellä. Kirjoita ''hepsala'' tai kommentoi jotain mitä mielessäsi liikkuu, olisi todella kiva kuulla teidän kuulumisistanne!☻ Rehellisesti sanottuna mulla on ollut blogia melko ikävä. Oon nostattanut kirjoittamisen kynnystä ja samalla mielen alueella omat vaatimustasot ovat liitäneet kohtuuttoman korkealle. Ehkä parasta mitä tässä välissä oon sisäistänyt on se, että teen vain ja ainoastaan asioita jotka tuntuu musta oikeilta. Tarkoitan tällä sitä, että en halua kirjoittaa väkisin blogia ja yrittää pysyä ilman vilpitöntä sydäntä blogimaailman kovassa kelkassa mukana. Toivon, että pienet ajatukseni voisivat ilahduttaa tai koskettaa teitä - herättää ylipäätään jotain tunteita. Mä kasvan koko ajan ja samalla tää blogi mun mukana. Ja haluan pitää teidät matkassa mukana, toivottavasti ootte vielä osana tätä, mikä sai alkunsa yli 7 vuotta sitten 14-vuotiaan nuoren tytön sydämessä. 

- Ina

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Ajatuksia sydämeltä

 Mitä mulle ihan oikeasti kuuluu? Kerrataanpas viime kuukauden saldo.
 Minusta tuli tuplatäti maailman suloisimmalle tyttövauvalle. Hänellä on äitinsä kaltaiset, bambimaiset mantelisilmät sekä pitkät pianistin sormet. Suuri etuoikeus ja ylpeys omata niinkin arvokas titteli, kuin tädin titteli. Tänäänkin sain pitää sylissä pientä tuhisevaa nyyttiä ja hassutella 2,5v kikkarapään kanssa. Oltiin äidin kanssa vaunulenkillä ja ainakin Pirkkalassa aurinko paistoi valtoimenaan. 
Viime kuussa varmistui, että lähden tämän kuun lopussa aktiomatkalle Albaniaan, Tiranaan. Oon ihan huisin innoissani tästä mahdollisuudesta. Ollaan kerätty varoja tätä lyhyttä lähetysmatkaa varten kuluneen lukuvuoden aikana mm. kahvituksia järjestämällä. Onko teillä kenelläkään kokemuksia Albaniasta? Jos on, äkkiä kertomaan meikämandoliinillekin niistä lisää ja nopiaa! ;-D
Syksyllä mulle siunaantui työpaikka Glitteristä ja näin toistaiseksi vielä ujon, orastavan kevään alla päätin pukeutua sunnuntaina 2014 Rhodoksen reissulta ostettuihin pinkkeihin pöksyihin. Mulla on ihan hirmu inspiroiva työporukka, sekä oon saanut oppia myyntityöstä valtavasti uutta käytännön näkövinkkeliä. Toki jokaisessa työssä on aluksi omat oppimisen pyörteensä, eikä se tapahdu päivässä vaan se on osa pitkälinjaisempaa prosessia. Onneksi sinnikkyys, avoimuus ja oma tahtotila opetella ja oppia lisää itseään paremmilta auttavat kehittymään. Lähes poikkeuksetta aina, pyöräilen hymyssä suin töihin. Välillä on päiviä, kun stressaa kaikki etukäteen ja on huonosti nukutut yöunet taustalla, mutta onni on oivaltaa positiivisen asenteen voima ja merkitys vaikeinakin arjen päivinä. 
Oon paljon miettinyt mun ajankäyttöä ja suhdetta sosiaaliseen mediaan. Oon aina ihaillut ihmisiä, jotka pystyvät hiljentymään somepaastoon ja jättäytymään siitä valtavasta informaatiotulvasta edes hetkeksi ulkopuolelle. Viime viikolla poistin toistaiseksi Facebookin ja Snapchatin sovellukset, sillä halusin ottaa pesäeroa niin turhauttavalta tuntuvaan uutishölynpölyn selailuun, statusmerkintöihin ja snäpin päivittämiseen. Toki instagramista löytyy samankaltainen My Story- päivitysmuoto, mutta huomaan jo oloni (sekä puhelimen muistini) keventyneen roimasti viime päivien aikana. Haluan entistä enemmän täyttää mun arvokasta aikaani niillä asioilla, jotka oikeasti merkitsee. Oon aina ollut innokas uutistenlukija, mutta välillä tuntuu että kaiken maailman Iltalehdet sun muu asenteellinen ja harhaanjohtava klikkiotsikointi on niin kaukana siitä laadukkaasta journalismista, mitä mielellään lukisi. Eikö meidän joskus kannata rikkoa ne ärsyttävät tavat ja viilata kaikki kokonaan uusiksi? Jos ei, niin edes parannella ja kyseenalaistaa. 
Oon kipuillut läheisteni tunnetuskaa siihen pisteeseen asti, että heidän omansa on vaivihkaa siirtynyt minun omakseni. Näin vertauskuvallisesti, mutta tässä piilee jotain hyvin oivaltavaa, ihmiseloa nakertavan totuudellisesti kuvaavaa. Olen ylpeä itsestäni, että olen kehittynyt ja opetellut päästämään irti asioista, mihin en kykene vaikuttamaan. Kukaan ei voi silti koskaan viedä minulta pois sitä herkkyyttä, minkä koen myös suurena lahjana, vaikka se ei aina ihan siltä tunnu. Eilen helpotti ihan hirveesti saada itkeä oikein puhdistavaa itkua kun rukoiltiin pienellä porukalla. Hetken oli mieli tosi maassa, mutta onneksi Jumala tietää meidän haavat ja Hänellä on oma aikataulunsa meidän elämäämme varten. Haluan muistuttaa, että jokaisen meidän elämässä tapahtuu isoja ja pieniä särähdyksiä. On helppo langeta siihen toivottoman ansaan, että kaikilla muilla menee paremmin kuin sulla itsellä. Lainaan tähän pastori Pekka Perhon viisaasti summattuja ajatuksia vielä loppuun: 

''Yksi iso syy yhteiskunnassa vallitsevaan sisäiseen ahdistukseen on, että vertaamme meidän huonoja hetkiä toisten kohokohtiin. Vertailu tappaa. Älä keskity liikaa siihen miten muilla menee. Ole kiitollinen siitä mitä sinulla on.'' 


''Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi! Älä arkana pälyile ympärillesi - minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vakaalla, lujalla kädelläni. '' JES. 41:10

- Ina