sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Oikealla paikalla

orange6
(Filan verkka-asu saatu *yhteistyössä Junkyardin kanssa)

En halua hätiköidä, en sännätä sinne mihin askeltani ei ole johdatettu. Haluan nähdä elämän riittävyyden tässä hetkessä, vertaamatta sitä muihin. ''Kulje sun matka painamatta muita alas'' - tähän lauseeseen piilee paljon kauneutta. Elämä ei ole kilpa-ajo, missä sosiaalisesti tai yhteiskunnallisesti hyväksytyt yksilöt voittavat kerta toisensa jälkeen ja loppuporukka seuraa katse alas painautuneena ajatellen, että ''olisimpa minäkin''. Tällaiset ajatusviritelmät saattavat syöksyä virran lailla sisään, mutta tärkeintä tulvavaaran kannalta on sen virtaaminen ulos ennen tragedian paisumista vääriin suhdelukuihin. Sinä joka luet tätä tekstiä, tiedä se, että polkusi ulkonäkö ei määrittele ihmisarvoasi. Paikka missä olet nyt, ei ehkä tunnu omalta, mutta olet kohti sitä. Pienin askelin, joskus etenemisvauhti on päätähuimaavan hurjaa, elämä ei anna aina vastauksia siihen. Älä pidä Instagramia elämänlaadun mittarina, varsinkaan kun et pysty sieltä stalkkaamaan parahimmillakaan salapoliisitaidoilla realistista kokonaiskuvaa ihmisen elämästä. 
orange5
Yleisesti sanotaan, että surullisinta masennuksessa on se, että sairaus varastaa kyvyn unelmoida. Olen nähnyt monen masennusta sairastavan ihmisen kohdalla, ettei tulevaisuuden suurista haaveista fantasioiminen ole lainkaan ensimmäisenä mielessä aamulla herätessä. Toni Virtasen oivallinen kirjoitus sai mun aivonystyrät liikkeellä otsikolla ''Myrkylliset unelmat''. Tonin ajatuksia lainaten: '' Ei mene päivää – ei edes tuntia – ettei törmää unelmarummuttajaan. Sellaiseen, joka julistaa, että kunhan uskomme itseemme ja unelmiimme ja teemme kovasti töitä niiden eteen, niin ihan varmasti voimme saavuttaa ihan mitä vaan. Ja sitten seuraavaksi pläjähtää jostain joku, jonka elämä näyttää just siltä, miltä unelman kuuluukin näyttää ja jolla on miljardi likeä ja kaksi miljardia follaajaa. Sellaisten edessä on helppo alkaa ajatella omaa epäonnistumistaan, jos oma elämä ei näytä kiiltokuvalta. Tai ainakaan en ole tehnyt tarpeeksi töitä.''
orange7
..''Havaintoni mukaan surullisen suuri osa paineista, joita ihmiset kokevat, johtuu epärealistisista haaveista. Jatkuvan unelmarummutuksen seurauksena haaveet muuttuvat hiljalleen odotuksiksi, jotka toteutuvat aivan kohta, kunhan vain jaksaa uskoa ja panostaa. Kun todellisuus viimein lataa avokämmenellä poskelle, on pudotus tyly.'


En tiedä onko Tonin sävy enemmän äärirealistinen vai pessimistinen, enkä pysty alleviivata jokaista ajatusta niin että voisin ne sanoa täysin omasta suustani. Mutta jotain helposti samaistuttavaa hänen tekstistään löysin, sillä näin se tuntuu menevän meikäläisen arkikokemuksen mukaan. Se, että elämme toteutettujen unelmien aikaa ja jos jäät kelkasta pois, jäät jostain merkittävästä osasta ulkopuolelle. Jos luit tekstin linkistä kokonaan, hän mainitsee kyllä unelmien olevan tärkeitä ihmisille, jopa elinehto. Ja niin myös epärealistiset ja ''hullut'' unelmat, sillä sellaistenkin jahtaaminen terveen järjen mittapuussa voi olla valtavasti mielihyvää tuottava tapa elää. 
orange14oikeaoikea
Tasapaino. Järjen, tunteiden ja sydämen balanssi - sitähän me kai jokainen tavoittelemme? Se, että saisimme tuntea kokosydämisesti kuuluvamme siihen kaupunkiin, yhteisöön, kouluun, työpaikkaan, seurakuntaan, ihmissuhteisiin tai harrastukseen on meille äärimmäisen arvokasta. On aikoja, jolloin silmämme muuttuvat likinäköisiksi, emmekä yksinkertaisesti näe elämäntilanteemme ajoitusta oikeaksi. Niinä hetkinä on parasta, ettei tarvitse askeltaa yksin, vaan tietää ketkä ystävät ovat vierellä pitämässä kiinni. Saan olla uskomattoman etuoikeutettu, että omistan mahdottoman hyväsydämisiä, rohkaisevia ja ihania ystäviä. Ilman teidän uskoa muhun, elämän vastoinkäymisistä nouseminen olisi ollut paljon yksinäisempää ja kivuliaampaa. Kiitos ystävä, että näit mussa potentiaalia silloinkin kun itkin lohdutonta itkua elämän suunnasta. Kiitos ystävä, kun rakastit mua enemmän epätoivon hetkessä, kun en osannut muuta kuin kiukutella ja purkaa pahaa oloani. Kiitos ystävä, kun oot läsnä mun elämässä ja yhteydessä vaikka asutaan eri kaupungeissa. Kiitos lukuisista ääniviesteistä, rukouksista, kaikesta. 
orange10
Edeltävä syksy on ollut henkisesti raskas minulle monella tapaa, mutta nyt alkaa tuntumaan siltä, että uuden vuoden vaihtuminen ja kohta enenevä valon määrä jo itsessään tuovat iloa päiviin. Syksyni on koostunut avoimen yliopiston opinnoista, töistä sekä seurakunnassa palvelemisesta. Näiden kolmen kombon yhdistäminen ei ole aina ollut helppoa, mutta rakastan elämääni Tampereella. Opiskelut ovat olleet antoisia, meidän työporukka Glitterissä on huikea ja HOST-tiimin vetäminen yhdessä rakkaan Hanna-Kaisan kanssa on ollut antoisaa. Oon tämän syksyn aikana tutustunut paljon uusiin nuoriin ja heidän palonsa täyteen elämään Jumalan lapsina on ollut hyvin inspiroivaa. Monet kerrat olen tänä syksynä itkenyt väsymystä, ahdistuneisuutta ja riittämättömyyttä, mutta joka kerta sieltä on noustu. Välillä on pitänyt mennä metsään lenkkipolulle vuodattamaan ja jättämään kyyneleet sinne, joskus paras keino on ollut soittaa äidille tai tatalle epätoivon keskellä.  Suurimpia tukia on kuitenkin ollut rakas aviomieheni Samuli, jota ilman en olisi mitään. En voisi parempaa miestä toivoa kun hän. 
orange9
''Hän, joka teitä kutsuu, on uskollinen ja pitää lupauksensa.'' 1 Tess. 5:24
orange21
''Mutta älkää te, rakkaat ystävät, unohtako tätä: Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä. Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä.'' 2 Piet. 3:8-9
orange8

Kuvat: Iida Oikarinen/Muokkaus: Minä

Mä en usko sattumaan. Sä et oo vahinko, eikä sun elämä oo vahinko. Oo rohkea, älä jää yksin epätoivoon makaamaan. Sun elämällä on suunta, vaikka et kykenisi näkemään vielä kauas. Juuri sä saat seisoa oikealla paikalla. 


- Ina

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

10 faktaa minusta & arvonta instassa

syysmaasto24-1
1. Olen musiikkiorientoitunut suihkussakävijä. En voi käydä suihkussa, harvemmin edes pikasuihkussa (puhumattakaan hiustenpesusta) ilman taustamusiikkia. Vaikka pyykinpesukone pyörisi kuinka suurella pillerinpyörittäjän temmolla vieressä, niin musiikkia on oltava. Tai sitten katon (=kuuntelen) YouTubesta videoita. :'D
syysmaasto19-1
2. Oon se ärsyttävä ihmistyyppi, joka mielummin lähettää epäjohdonmukaisen ääniviestin kuin kirjoittaa normiviestin. Varsinkin jos on liikkeellä, niin äänitallenteiden lähettäminen on huomattavasti miellyttävämpää ja helpompaa, kun saa enemmän asioita sanotuksi. Kiireettömässä hetkessä myös maratonviestit luonnistuvat tältä neidiltä oikein mallikkaasti, mutta todellinen onni on nykyteknologian mahdollistava äänimaisemakulttuuri. 
syysmaasto17-1
3. Rakastan tutustua uusiin ihmisiin ja tunnen eläväni silloin, kun saan kokea vuorovaikutuksellista yhteyttä ihmisten kanssa. Kuvailisin itseäni aika elämännälkäiseksi kaveriksi, sillä sytyn uusista tilanteista ja ihmiskontakteista - toisin sanoen inspiroidun vahvasti elämästä. Kolikon kääntöpuolena olen kuitenkin havainnut, että jatkuva sosiaalisena oleminen on myös henkisesti kuluttavaa. Nykyään pyrin panostamaan tietoisesti enemmän läheisimpiin ihmissuhteisiin. Niihin ihmissuhteisiin, jotka antaa enemmän kuin ottaa. Olen tajunnut, että en pysty rajalliset voimavarat omaavana ihmisenä ylläpitämään vaikkapa 20 läheistä ihmissuhdetta yhtäaikaisesti. Oon persoonana semmonen, että annan itsestäni mieluusti 100% toiselle, mutta elämä itsessään on opettanut sen olevan mahdotonta. Pitää valita, kenelle on auki ja kuinka paljon. Se on omien rajojen tuntemista ja tervettä itsekkyyttä. 
syysmaasto14-1
4. Rakastan takkeja. Kaikista maailman asusteista, päädyn aina takkeihin. Muita takkihulluja siellä ruudun toisella puolella?
syysmaasto16-1
syysmaasto11-1
5. En oo koskaan käynyt Lapissa, saatika Pohjois-Suomessa muutenkaan. Lapsesta asti perheemme panosti enemmän ulkomaan reissuihin, esimerkiksi suuntasimme mielummin toiseen kotimaahani Serbiaan, kuin oltaisi laitettu sama rahasumma Lapin vuokramökkiin. Mutta tämä surullinen fakta ei vie pois sitä, että haluaisin kovasti matkustaa Lappiin ja nähdä se paljas Pohjolan kauneus omin silmin. Olisi ihanaa viettää aikaa paljon luonnossa ja kirjoitella tekstejä jossain tunturimökissä, ah mitä unelmointia.. 
syysmaasto9-1
6. Uskon Jeesukseen, enkä halua peitellä sitä. En myöskään ylikorostaa tai ''tuputtaa'' kenellekään, mutta miksi vaikenisin asiasta joka on mullistanut henkilökohtaista elämääni niin kokonaisvaltaisella tavalla? Sekunnit ja tunnit- blogin pitäjä Hanna Kivisalo kirjoitti mielestäni lukemisen arvoisen tekstin uskontohäpeästä Seinäjoen Sanomiin, jonka voit halutessasi lukea täältä. Mielestäni asenneilmapiiri nykyajan Suomessa on kääntynyt vakaumuksellisia kristittyjä vastaan, meidän tulisi olla ylpeitä uskostamme yhtä lailla kuten mistä muistakin elämän osa-alueistamme tahansa. Uskovat ihmiset ovat ihan tavallisia tyyppejä, tässäkin monelle yksityisessä/arkaluontoisessa aiheessa olisi hedelmällisintä tutustua aina taustoihin eikä tuomita tietämättömyyttään. Vakaumukseni antaa minulle suurimman ja syvimmän merkityksen elämään. 
syysmaasto13-1
7. En oo aikaisemmin elämässäni jaksanut panostaa kenkiin hirveästi, mutta viime aikoina olen oivaltanut kenkien merkityksen. Kengät tuovat hirvittävän paljon asukokonaisuuteen ja yleisilmeeseen. Edelleen nykyäpäivänä kenkien mukavuus ja helppokäyttöisyys ovat voittavia osatekijöitä. 
syysmaasto15-1
8. Alkuperäisenä etelä-pohjalaistyttönä olen täysin rakastunut ja omaksunut Tampereen omaksi paikaksi. Ollaan reilu vuosi asuttu Tampereella ja voin sanoa, että viihdyn täällä erinomaisesti. Tottakai Ilmajoella käydessä nousee nostalgisia lapsuus- ja nuoruusmuistoja mieleen, mutta tässä elämäntilanteessa en voisi kuvitella asuvani missään muualla kun täällä. Rakastan illalla Hämeenkadun vilskettä ja kaupungin valoja, mutta kuitenkin täältä löytyy niin paljon luonnonrauhaa ihan pyöräilymatkan päästä. Tampereella asuu lungii porukkaa, eikä mikään ole täällä liian isoa tai liian pientä. 
syysmaasto18-1
syysmaasto7-1
9.Rakastan luovaa kirjoittamista. Sellaista, missä ei ole tiukkoja ennaltamäärättyjä sääntöjä tai raameja. En pidä itseäni teknisesti erityisen lahjakkaana kirjoittajana, mutta tunteiden kuvailemisessa koen olevan ihan hyvä. Kirjoittaminen on minulle tapa jäsentää sydäntäni ja syvimpiä tuntojani. 
syysmaasto5-1
10. Koen olevani perusluonteeltani aika kiltti persoona, mutta se ei ole synonyymi mielistelijälle. Uskallan sanoa mielipiteeni ja pitää puoliani, mutta en tykkää tehdä sitä liian dominoivasti. Taas toisaalta tunnistan olevani tunteellinen ja vahva persoona, mutta en toivo tekeväni sitä muiden ihmisten kustannuksella. Oon herkkä aistimaan ihmisten tunnetiloja ja koen sen olevan valtava vahvuus ihmistuntemisessa. Tietysti kenenkään ihmisen tuntosarvet eivät ole absoluuttiinen totuuden mittari, mutta sanattomasta viestinnästä ja eleistä pystyy paljon lukemaan toista. Myönnän kamppailevani vielä tänä päivänäkin jonkun verran kiltteyden ja terveen itsekkyyden sopusointuisen balanssin löytämisessä. Ehkä lohduttavinta elämässä on tiedostaa, että kaikki me ihmiset olemme vajavaisia. Ei meistä täydellisiä tuu, vaikka kuinka yrittäisimme.  
syysmaasto21-1
*Junkyardin XXX-takin, Adidaksen pipon sekä Vansin Old Skool Litet olen saanut yhteistyönä* Junkyardilta.

Ja hei jos ette seuraa mua vielä instassa, niin nyt kannattaa! Sillä arvon siellä teille yhdelle onnekkaalle 100e lahjakortin Junkyardin verkkokauppaan. Nyt oitis osallistumaan, nimimerkki on vanha tuttu inanen ;-)

P.S. INA15 koodilla saatte -15% alennusta kaikista yli 50e ostoksista. Ei koske limited ja aletuotteita. Voimassa 27.10 asti!

- Ina


                                    Kuvat: Iida Oikarinen/ Muokkaus: Minä

torstai 28. syyskuuta 2017

Elämä somen takana

vihreäinuskinen12-1
Elämä somen takana  mitä se on? 

Ehkä vieno heijastus arkisesta peilikuvasta. Mielelläni näkisin itseni energisenä ja aikaansaavana "touhoottajana", kuten asia tuttavallisesti kotikonnuillani ilmaistaan. Hoitaisin työn ja opiskelun rehellisen yksiviivaisesti, lähellä aikuismaista ja kypsää tasapainoa. Lenkkeilisin päivittäin, tai ainakin joka toinen päivä. Uhkuisin itsevarmaa kauneutta sekä sisäisesti että ulkoisesti, näyttäisin kiireiseltä. Pelaisin sosiaaliset kontaktit luontevasti, unohtamatta läheisten ihmissuhteiden ansaitsemaa 100% panostusta. Tahtoisin niin kovasti olla kykenevä, jaksava ja antava. Oli kyse ajasta surevan ystävän vierellä taikka työpaikan kiireessä. Sitähän meiltä odotetaan nykyajan suorituskeskeisessä yhteiskunnassa.
vihreäinuskinenkahvi1parempi-1
Vai odotetaanko? Ja jos odottaa, niin kuka? Haluaisin, että pysähtyisit ja kysyisit itseltäsi juuri tämän edellä mainitun kysymyksen. Kuka toivoisi sinun olevan ja mitä? Kenen tahdissa sinun kuuluisi pysyä, että olisit tarpeeksi hyvä? Onko siihen olemassa jotain yleistä normia, vai keneltä/mistä otamme mallia niin tottuneesti, ettemme uskalla pysähtyä riittävän tyytyväisinä tähän hetkeen? Unelmani on, että uskallettaisiin nähdä elämän ainutlaatuisuus ja arvokkuus tässä hetkessä. Fokus olisi jossain muussa kun oman itseriittoisen elämän lyhytnäköisessä tarkastelussa. Tottakai minä olen oman elämäni päähenkilö, sillä kukaan muu ei voi askeltaa puolestani. Tärkeää on tunnistaa, mitkä ovat minun elämääni ohjaavat tärkeimmät arvot. Ja pyrkiä katsomaan omaa ajatusmaailmaa, valintoja ja tekoja niiden kautta. 
vihreäinuskinenjuttu-1
Väitän, että suorituspaineet oman elämän onnistumisesta myös muiden silmissä on kasvanut sosiaalisen median murroksen myötä. Puhuessani oman elämän ''onnistumisesta'' sisällyttäisin siihen yleisesti tavoiteltavaksi luokiteltuja asioita kuten koulutuksen, menestyksen, varallisuuden, asunnon, vartalon, ulkomaanmatkat (lista on loputon, ylipäätään mitä kukin yksilö näkee henkilökohtaisesti tärkeinä arvoina). Surullista on, että nämä välineelliset arvot ovat enemmän sanattomasti esillä ihmisten asenteissa ja olettamuksissa somessa. Sellainen kuva ainakin minulle välittyy aika ajoin, kun selaan esimerkiksi instagramia. Samaan hengenvetoon voin kuitenkin todeta, että itsekin olen tähän turhamaiseen ajatuskuoppaan astunut. Siksi pyrinkin jatkossa kiinnittämään enemmän huomiota siihen, minkälaista viestiä annan itsestäni somessa muille, vaikka haavoittuvaisuuden vuoksi raakalaisen rehellistä kuvaa onkin vaikea antaa. Ennen kaikkea itselle sopivan tasapainon löytäminen somemaailman paineiden keskellä on tärkeää. 
vihreä4-1
Ehkä tällä poukkoilevalla tekstirykelmällä yritän tuoda esiin huoleni siitä, kuinka me ihmiset oikeasti voidaan somekulissien takana. Riisutaan rohkeasti ihmispelon kahleet epäonnistumisesta tai sisään iskostetusta vertailusta, joka pahimmassa tapauksessa vetää kieroon meidän someidentitetiin ja sitä kautta oikean identiteetin. Olenko mä Ina, vai Inanen instagramissa? Oikea Ina on samaan aikaan räiskyvämpi ja herkempi kuin tarkkaan mietitty väriteemalle uskollinen feedi. Hyvinä hetkinä on into paljastaa itsestä pilkahdus haavoittuvaisuutta, sillä se tekee meistä ihmisistä toisillemme helpommin lähestyttävämpiä. En tahdo tuomita kenenkään tapaa olla tai elehtiä sosiaalisessa mediassa, mutta jostain syystä tuntuu että asenneilmasto somen tuomista paineista on muuttunut ahdistuneemmaksi. Samalla puhun tässä itselleni ja pohdiskelen tämän suuren maailman eri sipulikerroksia ääneen. Ei ole vastauksia, on vain lukematon määrä eri vaihtoehtoja ja mietelmiä. Mitä itse ajattelet aiheesta, onko some realistista vai tarvitseeko sen edes olla sitä? Vaikuttaako ihmisten suojakuori tai halu näyttäytyä muille tietynlaisena siihen, mitä kuvaa annamme someen itsestämme?
vihreä6-1
Ilman muuta positiivista ja iloista mieltä on enemmän kuin kannattavaa jakaa eteenpäin. Tää maailma kaipaa kuulla enemmän rakkauden ja armollisuuden sävyttämiä kuiskauksia. Enemmän vilpittömiä rohkaisun sanoja, vähemmän alas painavia syytöksiä. Nollatolarenssi ilkeilylle ja kateellisuuden katkeralle myrkkysienelle. Tämä olisi somehyvinvointia edistävä pyrkimys tuottaa ja vastaanottaa tarinoita ja erilaisia materiaaleja, tätä olisi ideaali sydämenasenne.
vihreäinuskinenkahvi1-1
Yhtenä oman elämän esimerkkinä ja viime aikaisten tunnelmien yhteenvetoa on se, kuinka somen paineet vaikuttavat omaan luovuuteen ja uskaliaisuuteen tarttua uusiin asioihin. Olen kauan aikaa (vuosia) haaveillut videoiden tekemisestä, mutta jokin pidättelee minua tekemästä niitä. On olo, että en osaa, enkä pysty siihen tasoon mitä muut tekevät. Ärsyttää ajatella näin, mutta onko se hiljainen hyväksyntä ja automaatio siitä, että kuvittelee riittämättömyyden tunnetta verrattuna johonkin yleiseen ''tasoon''. Tässä videoasiassa viittaan ennen kaikkea esimerkiksi nykypäivän tubeskenen valtavaan visuaaliseen ja ammattimaiseen editointiotteeseen. Haluaisin unohtaa kaiken ylimääräisen joka luo turhaa painetta ja stressiä liittyen myöskin blogin kirjoittamiseen/mahdollisiin unelmiin tehdä myös videoita itselle tärkeistä ja puhuttelevista aiheista. Haaveena olisi tehdä Inamaista, mahdollisimman välitöntä ja omannäköistä settiä - miksi en siis vaan tekisi? (ESIM. Milla Grönman tekee aivan ihastuttavia, omaperäisiä ja aitoja videoita tubeen!) Yleisesti ottaen ajatukset videoiden tekemisestä vaihtelevat aika usein, sillä aiheeseen liittyy paljon lieveilmiöitä joihin suhtaudun melko kriittisin silmin. Esimerkiksi ''piireihin'' pyrkyröinti, tube-elämän tarpeeton glorifiointi ja jopa paikka paikoin hysteeriseksi muuttunut fanituskulttuuri. Don't take me wrong, en usko silti olevani ainut joka näitä asioita on pohdiskellut, vai?

vihreäinuskahh-1
@Photos: Iida Oikarinen, Edit: Me

Mitä sinulle kuuluu? Mulle kuuluu tällä hetkellä töitä, opiskelua ja seurakuntajuttuja. Välillä on erityisen onnellinen olo, kun taas toisinaan arki tuntuu stressaavalta. Onneksi mikään ei ole niin haudanvakavaa. Fiilistelen elämää, koska tää kaikki on vaan niin suurta lahjaa. Unohdetaan se mitä muut haluaisi meidän olevan ja keskitytään siihen, mihin meidät on luotu ja kutsuttu. Be blessed!

- Ina
perjantai 4. elokuuta 2017

Mitä olen tuntenut tänä kesänä

Upeat kuvat ottanut ja muokannut: Johannes Laaksonen

Tää kesä on ollut yhtäaikaisesti paikasta toiseen juoksemista ja pysähtymistä. Asioiden puntarointia järjen ja tunnemaailman välimaastossa, kysymyksiä ilman vastauksia. Kauniita hetkiä, joissa kiinteä katse kohtaa silmät. Pelotonta keinumista ja huipuista nauttimista. Järvessä kastautumista aamuauringon noustessa, kylmästä piittaamatta. Rakkautta ja surumielisyyttä yhdessä sekunnissa. Lapsenomaisesta asenteesta itsessään ilakointia, vaikka 22 vuotta iski mittariin juhannuksen jälkimainingeissa. Loputtomia mielikuvitusmatkoja täydelliseen, hyväksyen epätäydellisyyden olemassaolon. Heikkouden ymmärtämistä. Minä olen pieni, kertakaikkisen pieni tässä maailmankaikkeudessa.

Tää kesä on opettanut mulle paljon. Mielestäni on huojentavaa havaita, että kaikesta omasta yrittämisestä huolimatta en kykene täyttämään täydellisen, saatika hyvän ihmisen mittaria. Sillä uskon, ettei sellaista ole olemassa. Sen vielä syvemmin ymmärtäessä, armollisuus itseä kohtaan on kasvanut enenevissä määrin. Emme ole syntyneet tänne toinen toistemme tuomareiksi, vaan antamaan rakkautta. Sitä rakkautta minussa itsessäni ei ole liiaksi, ainakaan niinä päivinä kun oma itsekkyyteni syystä tai toisesta on koholla. Pyrkimys hyvään on realiteetti, josta aion pitää kiinni. Se on tahtomista ja joskus myös itselleen kuolemista. 

''1 Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa. 2 Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon, jossa nyt lujasti pysymme. Me riemuitsemme siitä toivosta, että pääsemme Jumalan kirkkauteen. 3 Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, 4 kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa. 5 Eikä toivo ole turha, sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen.'' ♥ Room 5.1-5

- Ina
perjantai 21. heinäkuuta 2017

Siskoaikaa & Tammerfest 2017

Heipsis!☻Eilen oli ihan huikea päivä, sillä sain viettää arvokasta laatuaikaa mun rakkaan pikkusiskon kanssa. Ana oli Serbiassa reissun päällä melkein 1,5 kuukautta ja halusin yllättää hänet jollain kivalla koto-Suomen kesäelämyksellä. *Tammerfest tarjosi meille ilmaislipukkeet Ratinanniemen festivaalipuistoon ja siitähän riemu repesi! Kävelymatkalla itse kohteeseen meikämandoliini kävi vielä nappasemassa työpaikalta irtoripset messiin ja tallusteltiin täpinöissämme ihanaista Putroa kuuntelemaan. Rynnättiin het' alkuun eturiviin ja olisitte nähny miten tohkeissamme oltiinkaan. Samuli Putron vartaloa somisti punaiset, ehkä 44 koon (kyseessä pieni mies :-D) pussihousut ja lavashow oli Putron tapaan omaleimainen yhdistelmä minimalistisen hupaisia tanssiliikkeittä ja herkkää tarinan kerrontaa. 
Me kovimmat fanit eturivissä tietysti pidettiin desibelitasot roimasti mekkalan puolella..  Putron monet biisit on kulkenut mun elämässä mukana, eri taitekohdissa, hyvinä ja huonoina hetkinä. Mukana huipuissa ja kuiluissa. Putro on sanoittajana yksi mun suurimpia inspiraatioita. ''Me olemme ihmisiä elämämme taitekohdassa, me olemme ihmisiä rohkeita ja pelokkaita. Me olemme ihmisiä elämämme taitekohdassa, me olemme ihmisiä kirkkaita ja pimeys harteilla.''  En osaa edes eritellä mun lempparibiisejä Putron kokoelmasta. Muutaman mainitakseni Mitäpä jos, Olet puolisoni nyt, Elämä on juhla, Arktiseen limboon, Tuhkaa korulippaassa.. Sanoinko et muutama? 
Sää ei ollut kuin morsian eilen ehtoona, mutta yleinen hyvän tuulen tunnelma kompensoi uupuvaa Ruisrock säätä mainiokkaasti. Melkein yhtä korkealle Putron kanssa nousi meikäläisen listalla ihana ja sievä Anna Puu. Mulla on ollut ehkä hiukan nuiva ja ennakkoluuloinen kuva hänestä, mutta artistina ja esiintyjänä hän kyllä yllätti aivan totaalisesti. Mieletön lavakarisma ja vireessä sointuva kaunis ääni. Vitsi, livekeikoissa on aina se oma juttunsa. Tunteita herättävät musiikkikokemukset on tärkeitä ihmisen psyykeelle, ainakin omalleni hahah. Putron ja Puun lisäksi festeillä kuunneltiin Tuure Kilpeläisen & Kaihon Karavaanarin, Juha Tapion sekä Lauri Tähkän musisointeja. Pääsin muutamaan otteeseen screenillekin punaisen sadetakkini kanssa, olisitte nähny mun ilmeen! :'D Tää Balkan-neitohan ei omia tunnereaktioitaan pienentele. 
Nää oli mun ensimmäiset kaupunkifestarit ikinä ja ai että miten helpolta tuntui hengittää, kun tiesi et oma koti on alle parin kilsan päässä. Festarit oli mun silmään oikein hyvin organisoitu, ruokakojuihin ei ollut pitkiä jonoja kuten ei myöskään vessoihin. Vesipisteet löytyi alueen alkupäästä ja kaikki näytti toimittelevan toisilleen niin mukavasti. Oikeen semmoset hyvän mielen festarit.☻ Hömpöteltiin Anan kanssa kun varhaisteinit konsanaan, söin yksin suolaista festariruokaa (makkaraperunat ofc), juteltiin toisten fanaattisten Putro- fanien kanssa (teen tästä faniudesta vähän turhankin ison jutun, ihan ku mun elämä pyöris kyseisen herran ympärillä hahah), tanssittiin että tuli lämmin, arvostettiin elämää, otettiin elävää kuvaa, säikähdettiin lavailotulituksia, laulettiin äänihuulemme kipeiksi, pidettiin Juha Tapiota symppiksenä ja Lauri Tähkää pörhentelevänä rokkikukkona.

Jos ootte hoodeilla, käykää ihmeessä tsekkaamassa Tammerfestien tunnelmat. Nyt on luvattu oikein mukavaa säätäkin tänne Tampereelle. ☺

- Ina

P.S. Oon niin iloinen, että oon päässy taas bloggaamisen ''makuun'' ja nauttinut tästä. Alkaa pikku hiljaa tuntumaan siltä, et saan takaisin otetta siihen mitä oon vuosia rakastanut tehdä. On levollista sisäistää, että voin tehdä omaa juttua sillä intensiteetillä ja ilolla mitä mulla on. Ja mitä mahtavinta, että teitä on vielä siellä ruudun toisella puolella! ☺
keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Ruisrock 2017

Heips☻Nyt on pikku hiljaa palauduttu muikean Ruisrock viikonlopun jäljiltä, joten näin tiistai-illan ratoksi en näe parempaakaan tekemistä kun käydä viikonlopun kuvasaldoa läpi. Päräytän heti alkuinfoksi, että tää oli mun ensimmäinen festarielämys Turun Ruissalossa. Paljon oon kuullu huhuja Suomen parhaimmista ja aurinkoisimmista festareista, mutta nyt sain kokea sen omakohtaisesti itse ja vitsi kuinka mä nautin sydämeni kyllyydestä! Aika ajoin epäilin kuinka tuun jaksamaan henkisesti että fyysisesti tämän viikonlopun puolimaratonin, mutta hyvin siitä suoriuduttiin ja aina se uusi into nosti siipiään hetkellisen väsypiikin alta.
Perjantaina puksuteltiin aamujunalla kohti Suomen Turkua ihanan Merin kanssa. Ennen junaan nousua ehdin ottaa pikaiset aamuhölkät juna-asemalle sekä suorittaa boheemina persoonana festaripakkaukset ''hyvissä ajoin''.. Vielä 10 min ennen lähtöä silitin vaatteita (mitä teen elämässä muutenkin aniharvakseltaan), onneksi olin jo edellisiltana miettiny mitkä kuteet laitan päälle. Viikonlopun teemavärihän oli keltainen ja meikissä ei glitteriä säästelty. Merin kanssa naureskeltiinkin sitä, kuinka aamupäivän kohokohtia oli yhteiset meikkitalkoot samalla kun Ruisrock 2017- spotifylista soi taustalla. Iso kiitos vielä kultaiselle Lauralle, joka niin hyväsydämisesti antoi kämppänsä meille käyttöön koko viikonlopun ajaksi. Ikikiitollisia siitä. ♥
Mua naurattaa, kun mun kaikki 3 festaripaitaa on kotoisin BikBokista. Ja ei, tää ei ollut maksettu mainos tai mikään yhteistyömaininta, taisin vain kertalaakilla löytää sieltä muutamat ihastuttavat kesähepeneet kruunaamaan Ruissin kesäisen viikonlopun.. :'D Lisäksi Vansin leopardikengät palvelivat tehtävässään edukseen.
Mut yllätti positiivisesti se, miten hyvin Ruisrock oltiin tapahtumana organisoitu (invaliditaksiepisodia lukuunottamatta). Vessa- ja vesijonot olivat lähes aina taktikoitavissa, lukemattomat eri ruokakojut (erityismaininta maittaville & rapsakan hintaisille burgereille) täydensivät festaritunnelmaa sekä mieletön talkoohenki. Oli myös todella sympaattista nähdä vanhempaa väestörakennetta paikan päällä, muistaakseni yli 70-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi Ruisrockiin sisään. Kuinka siistiä! Esiintyjäkaartista ehdottomat suosikkini olivat Bastille, Sanni, Antti Tuisku ja Vesala. Bastillen levyjä oon kuunnellu todella paljon ja käväisinkin heidän Helsingin Jäähallikeikalla maaliskuussa. Sanni heittäytyi yleisömereen ja juuri meidän kohtaan niin sain kunniatehtäväksi pidellä Sannin rungosta kahdella kädellä kiinni, hahah ai että oli hauskaa! Antti Tuiskun lavashow oli kaikkineen mukaansatempaavin ja viihdyttävin, kun taas Vesalan karisma ja musiikillinen erinomaisuus tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Btw, Vesalan ''Rakkaus ja Maailmanloppu'' on mielettömän kova kipale. ♥
Mieleenpainuvia kohtaamisia, paljon naurua, kolottavan säryn ääneen valittamista, letkeetä tanssahtelua, piirin keskellä hassujen tanssiliikkeiden toteuttamista, kuumuutta, toinen toistaan omaperäisempien ja kauniimpien tyylien bongaamista, hiekalle istahtamista kun jalat ei enää kanna. Erityiskiitos teille muutamille lukijoille, jotka tulitte niin ihanasti mulle juttelemaan. Lämmitti ihan super paljon sydäntä. ♥

Onko siellä ruudun toisella puolella muitakin Ruisrockista palautuvia ihmissieluja? Mitä teille kuuluu ja mikä on ollu teidän kesän kohokohta? ☻

- Ina
keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

The Weeknd ja viikonloppu Helsingissä


Hei ja mahtavaa heinäkuun alkupuoliskoa!☻Tässä olisi pientä kuvapläjäystä viime viikonlopun meiningeistä. Oltiin Miisan & Tomaksen kanssa ensimmäistä kertaa Kaisaniemen puistossa järjestetyissä musiikkikerpaloissa The Weekndin keikalla. The Weeknd oli vielä parempi livenä mitä osasin kuvitella, vaikka show itsessään ei ollutkaan tajunnanräjäyttävä. Suomen kesään kiinteästi kuuluva tihkusade sekä festareille ominainen atmosfääri tekivät kokemuksesta samalla helposti tunnistettavan ja ainutlaatuisen. :'D Illasta muikean teki mahtava seura, suussa sulava ruoka (ääni Kuja- ravintolan burgerille♥) sekä svengaava tanssimusiikki. 

Sunnuntain sää hellitti meitä oikein olan takaa, joten päätettiin lähteä spontaanisti Linnanmäelle tsekkaamaan muutamat laitteet ja syömään hattaraa lokkien keskelle. Hurjakuru kasteli meidät rajulla kädellä, mutta onneksi kesä kuivatti siinäkin tilanteessa ja hulppealla huumorilla naurettiin bouttumme melkein kumoon. Otettiin Samulin kanssa semmonen asenne, että tänään ei katsota kelloa ja mennään sillä paluujunalla takaisin Tampereelle kun hyvältä tuntuu. Klo 21.03 junalla päräyteltiin takas koti-Manseen tyytyväisinä viikonlopun tapahtumasaldoon, sekä suoritettiin tehosiivot yhdessä tuumin ennen nukkumaanmenoa. Tänään aamulla käytiin Fazer Cafessa ihanalla aamupalalla, sekä saatiin erinomaisen hyvää asiakaspalvelua osaksemme. Voi miten pienistä asioista voikaan ihminen tulla onnelliseksi. Töissäkin on ollut erityisen mukavaa ja miellyttäviä asiakaskohtaamisia. Isoimpia juttuja on ollut ne, kun asiakas on kehunut mun iloista asennetta juuri silloin kun sisällä on käynyt läpi raskaita pettymyksiä ja olo ei oo ollut aina hirvittävän hehkeä. Kyseisissä hetkissä noilla rohkaisun sanoilla on älyttömän suuri positiivinen vaikutus omaan mieleen.


Farkkutakki/Ivyrevel, Hame/Bikbok, Toppi/GinaTricot, Sukat/BikBok, Kengät/Skopunkten, Aurinkolasit/Glitter

Viikonlopuksi suuntaan ensimmäistä kertaa Ruisrockiin ja näillä näkymin sääennusteet näyttää aurinkoa ja lämpöä. Mikä on sun tän kesän kohokohta, vai annatko enemmän tilaa spontaanille tekemiselle etukäteen suunniteltujen to do- juttujen sijasta? 

P.S. En päässyt kouluun, jäin puheviestintään 9. varasijalle.. Pettymys oli alkuun luonnollisesti melko suuri, mutta nyt on jo päästy hyvin asian yli ja nokka on kohti uusia haasteita ja mahdollisuuksia tulevaa vuotta ajatellen. Voisin tehdä tästä oman sepustuspostauksen/videon, jos aihealue teitä syvemmällä tasolla kiinnostaisi? Iso kiitos vielä viime postauksen kommentteihin, te sulatitte mun sydämen niillä. ♥

- Ina

@Miisa Rotola-Pukkila