sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Vaaleansinisiä unelmia + alennuskoodi

 Sunnuntaiterveiset täältä Tampesterin tehdaskaupungista! ♥ On ollut ilo viettää tammikuu ja alkanut vuosi terveenä ja energisenä. Jo mielessäni siintävä orastava kevät (ainakin kova hinku ja toive siitä) on antanut potkua uuden luomiselle ja askeleiden ottamiselle. Mitä te odotatte tulevalta keväältä? Mä fanitan ainakin näitä pastellisävyjä! 
 Hitaat aamut Samulin kanssa ovat olleet arkiviikon kohokohtia. Maukas puuro, iso Taika-kuppi mustaa teetä sekä pusu poskelle ennen velvollisuuksien alkamista on antanut ihmeellistä voimaa tälle verkkaisesta aamukolkkoudesta kärsivälle.
 Nurkan takana kujeileva kevät on vapauttanut uusia, sydäntä sykähdyttäviä unelmia. Olen päättänyt mihin korkeakouluun aion hakea kevään yhteishaussa. Olen pitkin viimeistä vuotta miettinyt sitä, että haluanko enää hakea OKL:n ja päätynyt vakaan harkinnan jälkeen, että en. En ainakaan toistaiseksi, se ei tunnu sydämessäni oikealta suunnalta. Tavallaan tuntuu haikealta luopua asiasta jonka eteen on tehnyt töitä, mutta elämä on yllätyksiä täynnä. Ja itseasiassa tämä tuleva hakukohde ei ole rivakasta tuulesta temmattu, vaan vuosikausia mielessäni muhinut suuntautumisvaihtoehto.
Näillä näkymin aion hakea Tampereen yliopistoon puheviestintää ensimmäisenä hakutoiveena. Olen tästä niin innoissani! Vähän jännittää, mutta suurimmaksi osaksi olo on luottavainen. Elämässä voi voittaa ainoastaan silloin, kun uskaltaa heittäytyä pelottavaltakin tuntuvan mukavuusalueen ulkopuolelle. Pääsykokeisiin lukeminen on startannut hyvällä meiningillä ja mulla on muutama ystävä (puheviestinnän opiskelija) lähipiirissä, jotka on antanut hyviä vinkkejä pääsykokeisiin. Puheviestinnän lisäksi aion hakea ainakin sosionomiksi, mutta onneksi on aikaa vielä miettiä hakujärjestystä. 
Sain blogiyhteistyön* kautta House of Brandonilta maan mainion kevätuutuuden, tämän Vero Modan vaaleansinisen takin! Sääilmiöiden vaihtelu on ollut viime aikoina hyvin tyypillistä ainakin täällä Tampereella, joten pari päivää sitten tarkeni täysin hyvin keväisemmälläkin takilla ulkosalla. 
P.S. Sunnuntaista 22.1- maanantaihin 30.1 jo alennetuista tuotteista saa 20% alennusta koodilla JNSLS. 
Olkoot vaaleansininen unelma oodi ilolle! ☻

Miten paljon oon nauttinutkaan läheisistä ihmisistä mun ympärillä viime aikoina. Ei tule varmasti tarpeeksi usein kiitettyä heitä siitä, että ovat vain läsnä ja olemassa arjen tylsissäkin hetkissä. Hekin, jotka eivät ole konkreettisesti lähellä. Kiitos, että olette. 

- Ina
tiistai 10. tammikuuta 2017

Lukkoja ja mahdollisuuksia

Hei rakkaat lukijat. Oli kertakaikkisen ihanaa, mutta vaikeaa istuutua tähän tietokonepöydälle ja alkaa rustaamaan pitkän tauon jälkeen blogipostausta. 2017. Bloggaaminen ei ole hetkeen ollut minulle rutiininomaista, se on totta. En tahtoisi itseäni siitä soimata, sillä pidettyäni 2014-2015 vuoden pituisen blogitauon lupasin itselleni ottaa huomattavasti rennommin täällä blogimaailmassa. 
Vuosia on kulunut, minä olen muuttunut - ja sen myötä blogini. Vuoden takainen uskopostaukseni oli ehdottomasti henkilökohtaisin, voimaannuttavin ja pelottavin postaus jonka olen koskaan kirjoittanut. Olin siinä niin auki. Sen jälkeen sain olla todellisesti vapaa myös sosiaalisen median puolella, ilman piilottelua - tällä elämänhistorialla ilman häpeää. 
Säännöllisen postaustahdin harventuessa kynnys itsensä julkisesti likoon laittamisesta kasvaa samassa suhteessa. Inspiraation hetkenä tunnistan, että nyt olisi potentiaali kasvattaa sitä luovuuden kukkaa, mutta joskus jokin arkipäiväinenkin asia pidättelee. On niin väsy, ettei illalla jaksa antaa 100% itsestään johonkin tekstiin, eikä tahdo tehdä sitä myöskään puolivillaisesti. Ehkä tuttu tunne monelle meistä? 
Vaikka kuinka rakastan kirjoittamista, vaatii se tietynlaisen mielentilan. On eri asia päästää ajatuksenvirta valloilleen yksityisissä muistiinpanoissa kuin tuhansille ihmisille. Olen 2010 vuodesta asti kirjoittanut blogia ja mieleenpainuvimpia muistoja ovat juurikin ne hetket, kun olen saanut olla vuorovaikutuksellisessa yhteydessä teidän lukijoiden kanssa. Blogin myötä olen saanut teiltä valtavan määrän vertaistukea, nahkaa paksummaksi kasvattavia kommentteja niin hyvässä kuin vähän pahassakin (mutta enimmäkseen hyvässä♥) sekä etuoikeuden astua sisään myös teidän tarinoihin. Lukuisia yksityisiä yhteydenottoja, tuttuja lukijoita joista osan olen päässyt tapaamaan kasvokkain mitä erikoisimmissa yhteyksissä. Maailma on lopulta aika pieni. 
Mulla on vahva tunne siitä, että tää vuosi tulee olemaan rohkeuden ja muutoksen vuosi omassa henkilökohtaisessa elämässäni. Älkää ymmärtäkö mua väärin, en ole näillä näkymin lähdössä itsetutkiskelumatkalle puoleksi vuodeksi Balille juomaan granaattiomenamehua. En välttämättä lue 3kk pääsykokeisiin taikka suunnittele juoksevani puolimaratonia 
(siinä oliskin muuten hyvä porkkana, aivan tosis).
Uskon vuoden 2017 kehittävän minua hengellisessä mielessä kohti niitä kasvun portaita, joista käsin minulla on lupa katsella Jumalan luomistyötä, ihmeellistä armoa ja rakkauta KAIKKIA hänen luotujaan kohtaan. ♥ Haluan astua rohkeasti siihen kutsuun, mihin Jumala on minut kipujen ja voittojen kautta asettanut. Niin nöyränä kuin vajavainen ihminen omassa syntisyydessään siihen kykenee. Älkää ymmärtäkö minua väärin, oon vaan niin innoissani tästä mahdollisuuksien maailmasta. Kuin pieni lapsi, enkä aio tätä sisältäni kumpuavaa iloa pienentää, vaikka mikä olisi!

''Minä opetan sinua'', sanoo Herra, ''minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeleitasi.'' Psalmi 32:8
Haluttuja konkreettisia muutoksia edeltänee aina henkinen kypsyys. Hiljainen kasvuprosessi, joka on voinut ottaa hetkiä kärsiäkseen niissä sielujen syvimmissä saloissa. Piilossa muilta. Ehkä jaettuna muutamalle lähimmälle jos heillekään, kaiken ei kuulu olla lähtökohtaisesti julkista. Jokaisella meistä on asioita elämässä, jotka haluaa pitää henkilökohtaisina, niin sanotusti ''pyhinä''. Uskon, että omalla kohdallani viime vuodet ovat olleet suurinta henkistä kasvua ja olen tarvinnut siihen omaa yksityistä aikaa. Mikä on ihan luonnollista ja ymmärrettävää, jotenkin sen ääneen lausuminen ja ylös kirjaaminen tuntuu vain erityisen vapauttavalta.
''Olen särkynyt saviruukku, pala palalta murtui pois
Vain ihmettelin ja itkin, en millään murtunut ois
Sinä Herra minut murskasit, vaan talletit kaikki palat
Niin paljon minua rakastit, tahdoit uutta kokonaan

Anna savelle uusi muoto, tee minusta uusi ruukku
Niin rakkautesi nyt näytät, taas murtunutta käytät

Tahdon kertoa särkyneille, ei siruja heitetä pois
Kallista halpa savikin, Mestarin kädessä ois'''  ♥
Jippu- Saviruukku
@Miisa Rotola-Pukkila

Haluan rohkaista teitä uskomaan siihen, että rikkinäinen ja ruhjottu saviruukku on ihan yhtä arvokas kun vähemmillä vammoilla selvinnyt vieruskaveri. Uskon, että meidän haavoissa piilee valtameren kokoinen voima, kun uskalletaan valjastaa se oikeaan käyttöön. Tätä edeltää tottakai se, että kipeitä asioita on uskaltanut käsitellä läpi - joskus siihen voi mennä vuosia, toisinaan se voi olla elämänpituinen tie. ''Eihän mustelmitta selviä sankaritkaan'' lauletaan Herzin ihanssa biisissä ''Voittajana maalissa''. Kyllä, me ihmiset olemme haavoittuvaisia, mutta meidän ei tarvitse elää pää painuksissa ajatellen, että kun on siinä ja siinä asiassa mokannu ja epäonnistunu, ei oo syytä enää nousta. Ei anneta häpeän riistää meiltä meidän oikeaa identiteettiä, joka kuiskaa korvaan että sä oot rakastettu.

Tän hymyn takana on paljon kiitollisuutta. Uskon siihen, että positiivinen asenne ja ajatukset lisäävät positiivisuuden voittokulkua sekä itsessä ja ympärillä olevissa muissa ihmisissä. Kun taas kielteinen epäonnistumisen asenne myrkyttää samalla voimalla. Mutta. En mäkään oo aina yhtä hymyä, etenkään läheisille joihin helposti purkaa ne pahimmat kiukut ja ärtymykset. Tulinen ja temperamenttinen luonne mahdollistaa kohdallani sen, että en ole pitkävihainen ja pääsen suhteellisen hyvin yli arjen kiukkupakotteista. Itseasiassa kun tarkemmin peilaa itseään, näkee vaan miten heikko, vaikee ja vajavainen tyyppi sitä välillä todellisuudessa on.. Etenkin tämmöisenä päivänä kun aviomies on saanut kaiken hormoni/väsymys- paskan niskaan ja siinä sit hetki sanailtiin. Onneksi on armo, ilman sitä olisi aika vähäiset mahdollisuudet selviytyä. 
Paljon on opittavaa vielä tämän elämän aikana. Luonteenlujuutta, kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä. Löytää tasapaino herkkyyden voimavarasta. Mua inspiroi ihan mielettömästi uusien haasteiden vastaanottaminen. Ja haasteiksi miellän minimalistisen pienetkin heittäytymiset, joihin kätkeytyy näkymättömän maailman viisaus ja voima.

''Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.'' Room. 8:38-39

- Ina